Munuaissairaudet voivat olla oireettomia pitkään. Joskus oireita saattaa ilmaantua vasta kun sairaus on ehtinyt edetä jo kriittisen pitkälle.
On tärkeää osata tunnistaa munuaisvaivojen oireet, jotta hoito voidaan aloittaa ajoissa.
Healthdigezt listasi 12 oiretta, jotka voivat olla merkkejä munuaisten toimintahäiriöistä.
1. Muutokset virtsaamisessa
Muutokset virtsan määrässä ja virtsaamistiheydessä ovat usein ensimmäisiä merkkejä munuaisvaivoista. Virtsa voi muuttua myös normaalia tummemmaksi.
2. Kipu virtsatessa
Myös virtsaamisvaikeudet voivat kieliä siitä, että munuaisissa on jotain vialla. Jos virtsatessa tuntuu kipua tai se tuntuu vaikealta, se voi olla myös merkki virtsatietulehduksesta. Jos tulehdus pääsee leviämään munuaisiin, oireina voi olla lisäksi kuumetta ja selkäkipuja.
3. Verta virtsassa
Jos virtsassa näkyy verta, kannattaa hakeutua välittömästi lääkäriin. Verinen virtsa voi olla merkki vakavastakin vaivasta, joten sen syy kannattaa selvittää viipymättä.
4. Turvotus
Munuaiset poistavat elimistöstä kuona-aineita ja ylimääräisiä nesteitä. Jos munuaiset eivät toimi kunnolla, kehoon varastoituva ylimääräinen neste voi näkyä turvotuksena käsissä, jaloissa, nilkoissa ja kasvoissa.
5. Uupumus
Munuaiset tuottavat erytropoietiini-hormonia, joka auttaa veren punasoluja kuljettamaan happea. Alhainen erytropoietiinipitoisuus voi aiheuttaa anemiaa, jolloin elimistöön ei pääse kulkeutumaan riittävästi happea. Tämä ilmenee väsymyksenä ja heikotuksena.
6. Huimaus ja keskittymiskyvyn puute
Kun happea ei pääse kulkeutumaan riittävästi aivoihin, seurauksena voi olla huimausta ja keskittymiskyvyn puutetta.
7. Jatkuva palelu
Munaisen vajaatoiminta voi aiheuttaa palelemisen tunnetta. Munuaistulehdus voi puolestaan aiheuttaa kuumetta ja vilunväristyksiä.
8. Kutina ja ihottuma
Munuaisten vajaatoiminta lisää kuona-aineiden määrää veressä. Tämä voi aiheuttaa kutinaa ja ihottumia.
9. Ammoniakin haju hengityksessä
Munuaisten vajaatoiminta nostaa veren ureapitoisuutta, jolloin hengitys voi haista ammoniakilta ja suussa voi tuntua epämiellyttävä metallinen maku.
10. Pahoinvointi ja oksentelu
Kuona-aineiden varastoituminen kehoon voi aiheuttaa pahoinvointia ja oksentelua.
11. Hengitysvaikeudet
Munuaisten vajaatoiminta voi aiheuttaa veden kerääntymistä keuhkoihin. Myös anemiasta johtuva hapenpuute keuhkoissa saattaa aiheuttaa hengitysvaikeuksia.
12. Kipuja selässä ja kyljissä
Joskus munuaisvaivat voivat tuntua kipuna selässä ja kyljissä. Virtsakivet voivat aiheuttaa alaselästä nivusiin leviävää voimakasta kipua. Selkäkipujen syynä voi olla myös polykystinen munuaistauti, jonka seurauksena munuaisiin kehittyy useita kystia.
Lähde: Healthdigezt
Sisätautien dosentti, nefrologian erikoislääkäri Agneta Ekstrand kertoi 16.3.2015 Studio55.fi-lähetyksessä, kuinka ikä heikentää munuaisia.
Uusimmat
-
10:05
Presidentti Niinistö Ylellä: Ukrainan sodan sotilaallinen ratkaisu on kaukana
-
10:02
Skuutilla ajanut mies törmäsi lapseen Vaasassa
-
09:51
Entinen maajoukkuejuoksija kuoli vain 28-vuotiaana – "Eikä sinua koskaan unohdeta"
-
09:45
Pernilla Böckerman avoimena ajatuksistaan bikini fitness -urheilua kohtaan: "En suosittele yhtään kellekään"
-
09:44
Mitä tapahtui Pingviini-puikoille?
-
09:38
Tämänkö takia suomalainen NHL-tähti ei saa huimaa tunnustusta? Erikoinen syy ”jarruttaa”
-
09:36
Pihla Kaivo-oja palasi tylysti kehään – joutui rikkomaan rutiininsa
-
09:26
"Häikäilemätön" hyökkäys Kurskissa – väitteet läpimurrosta leviävät
-
09:16
Timo Vornanen huolestui eduskunnan turvallisuudesta, mutta ei itsensä takia
-
08:50
Voiko omaa maalia tämän "tyylipuhtaammin" tehdä? Tapparan kärkipelurilla karmeaa epäonnea ratkaisuhetkillä
-
08:27
Kuuluuko naapuria moikata? Lakiasiantuntija kertoo, voisiko taloyhtiö pakottaa tervehtimään
-
08:15
Pamela Andersonin erikoinen elämä seksisymbolista luonnonraikkaaksi supertähdeksi
-
08:01
Manchester Cityn menestysmyllyssä kypsynyt huippulahjakkuus valitsi Suomen – kärkkyy nyt Huuhkajat-läpimurtoa: "En ole tavallinen puolustaja"
-
07:50
Kieltäytyi vastaamasta – raippaa jakanut SM-liigavalmentaja vetosi mystiseen "käskyyn"
-
07:34
Osaatko varmistaa suostumuksen seksissä? Ota avuksi tämä sääntö
-
07:33
Entisen missifinalistin traaginen kuolema: Miesystävä pudotti tajuttoman naisen korkealta parvekkeelta
-
07:32
Siim Liivik kysyi penkkitulosta – SM-liigavalmentaja räväytti pollean vastauksen
-
07:22
Sebastian Ahon Carolinan kausi alkoi synkästi
-
07:11
Valkeakosken murhaajan nettihakuhistoria on hyytävää luettavaa: "Hän pohtii sarjamurhaajien ensimmäistä tekoa"
-
07:01
Tuntematon nainen kapsahti Ronja Alatalon kaulaan ruokakaupassa – kohtaaminen sai Salkkarit-tähden tajuamaan tärkeän asian
-
Lataa lisää