Karmea tapaturma kotipihalla: Taapero joutui koirahyökkäyksen kohteeksi – Väliin tullut omistaja raadeltiin kuoliaaksi

Laura pelkäsi kuollakseen, kun amstaffi repi hänen kasvonsa irti – koirahyökkäyksiä Suomessa enemmän kuin vuosiin 1:53

Koira tappoi 50-vuotiaan omistajansa Kanadan Albertan provinssissa lauantai-iltana.

Viranomaisten mukaan pitbullin ja bokserin risteytys oli alunperin hyökännyt taaperoikäisen lapsen kimppuun, ennen kuin koiran naisomistaja oli tullut väliin.

Videolla suomalainen Laura kertoo, kuinka itse joutui koirahyökkäyksen kohteeksi

Taapero sai lievempiä vammoja

Hyökkäys tapahtui naisen aidatulla pihalla lähellä Calgaryn kaupunkia.

Naisen omistamaa pihaa ympäröivät rauta-aidat ja varoituskyltit vaarallisista koirista, eikä viranomaisilla ole vielä tiedossa, tunsivatko nainen ja 2,5 vuoden ikäinen lapsi toisiaan entuudestaan.

Viranomaisten saapuessa tapahtumapaikalle oli naisen pelastaminen jo liian myöhäistä: hänet julistettiin kuolleeksi kotipihallaan.

Taapero sen sijaan kuljetettiin sairaalaan lievemmin loukkaantuneena.

Koiran lopetuspäätöstä ei ole vielä tehty

Tapauksen tutkijoiden mukaan omistajansa päälle hyökännyt koira on yhä elossa ja karanteenissa, mutta luultavasti päätyy lopetettavaksi.

Edesmenneen naisen omaisilla on Kanadan lain mukaisesti oikeus päättää koiran kohtalosta, ellei poliisi hanki oikeudesta kirjallista hyväksyntää vaarallisen koiran lopettamiselle.

Silti koiran lopetuspäätös ei ole täysin yksinkertainen.

– Jos edesmenneen omistajan lähiomaiset voivat osoittaa, että koiran pitoon tarvittavat turvatoimet täyttyvät ja näin ollen tulevaisuuden hyökkäykset voitaisiin estää, on teoriassa mahdollista, että koira jää henkiin, kertoo Calgaryn kaupungin ylikonstaapeli John Spaans.

Lähde: CBC News

Lue myös:

    Uusimmat