Karmea onnettomuus: Kymmeniä venezuelalaispakolaisia kateissa veneen upottua Karibianmerellä

Ainakin 30 ihmisen pelätään kuolleen, kun venezuelalaisia pakolaisia kuljettanut vene upposi Karibianmerellä. Onnettomuudesta kertoi Venezuelan opposition kansanedustaja.

Vene lähti liikkeelle Aguiden kylästä salassa viranomaisilta ja oli matkalla Hollannille kuuluvalle Curacaon saarelle. Kansanedustajan mukaan veneen kyydissä oli 30–35 ihmistä.

– Kukaan ei ole ollut yhteydessä perheisiinsä, mikä saa meidät pelkäämään pahinta, kertoi kansanedustaja Luis Stefanelli uutistoimisto AFP:lle.

Curacaon rannikolta löytyi pelastusliiviin pukeutuneen miehen ruumis, mutta on epäselvää, oliko hän turmaveneen kyydissä.

Kyseessä on kolmas vastaava onnettomuus viimeisen kahden kuukauden aikana, kateissa on nyt yhteensä noin 80 ihmistä. Kaksi aiempaa turmavenettä olivat matkalla Trinidadiin ja Tobagoon.

– Nämä ovat epätoivoisia ihmisiä, jotka myyvät kaiken omaisuutensa ja lähtevät tyhjin käsin, Stefanelli kertoi.

Hänen mukaansa pakolaisten perheet olivat kertoneet, että kukin pakolaisista oli maksanut merimatkasta 400 dollaria. Summa on suuri Venezuelassa, jossa hyperinflaatio on syönyt monien kansalaisten säästöt käytännössä olemattomiin.

YK:n mukaan yli kolme miljoonaa ihmistä on paennut talouskriisin koettelemasta Venezuelasta viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana. Maa on myös yhä syvenevän humanitaarisen kriisin kourissa, ja YK:n mukaan neljännes Venezuelan väestöstä on humanitaarisen avun tarpeessa. Pulaa on esimerkiksi ruuasta ja lääkkeistä.

Venezuelan hallitus on kiistänyt humanitaarisen kriisin ja väittänyt YK:n suurentelevan lukuja.

Merimatka on Karibialle ollut monille varteenotettava vaihtoehto, sillä Venezuelan maarajat Kolumbiaan ja Brasiliaan ovat olleet pääosin suljettuina viime kuukaudet. 

Lue myös:

    Uusimmat