YK-järjestöt: Jo neljä miljoonaa venezuelalaista paennut maasta – "Ennennäkemätön kriisi"

YK: Venezuelan pienet lapset aliravittuja 1:34
Videolta voit katsoa uutisjutun Venezuelan tilanteen kiristymisestä.

Jo neljä miljoonaa venezuelalaista on paennut maan poliittista ja taloudellista kriisiä, arvioivat YK-järjestöt. Venezuelan jättäneiden kansalaisten määrä on kasvanut rajusti viimeisen seitsemän kuukauden aikana.

Vielä vuoden 2015 lopulla Venezuelasta paenneiden siirtolaisten ja pakolaisten määrä oli alle 700 000. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n ja siirtolaisuusjärjestö IOM:n mukaan valtaosa Venezuelasta paenneista on päätynyt muihin Latinalaisen Amerikan maihin kuten Kolumbiaan ja Peruun.

Reilun 30 miljoonan asukkaan Venezuela kuuluu maihin, joiden kansalaisia on paennut suhteessa eniten maasta.

– Nämä hälyttävät luvut korostavat välitöntä tarvetta tukea (paenneista) huolehtivia yhteisöjä vastaanottavissa maissa, sanoi Venezuelan pakolaisista ja siirtolaisista vastaava erityisedustaja Eduardo Stein YK:n tiedotteessa.

– Latinalaisen Amerikan ja Karibian maat tekevät osansa vastatakseen ennennäkemättömään kriisiin, mutta heidän ei voi odottaa jatkavan näin ilman kansainvälistä apua, hän jatkoi.

Venezuela on ollut syöksykierteessä jo pitkään. Poliittinen kriisi syveni tammikuussa, kun oppositiojohtaja Juan Guaido julistautui maan virkaatekeväksi presidentiksi. Guaidon mukaan presidentti Nicolas Maduro valittiin jatkokaudelle vilpillisissä vaaleissa.

Yli 50 maata tukee Guaidoa. Muun muassa Yhdysvallat ja EU ovat tunnustaneet hänen asemansa maan väliaikaisena johtajana.

Lue myös:

    Uusimmat