Karl Lagerfeld: Coco Chanel teki kaksi isoa virhettä

Chanelin suunnittelija Karl Lagerfeld sanoo muotialan uranuurtajan Coco Chanelin kadottaneen suhteellisuudentajunsa uransa loppuvaiheilla.

Huippusuunnittelijan Karl Lagerfeldin mielestä Coco Chanel kadotti realistisen otteen työhönsä uransa loppuvuosina.

Lagerfeld kertoo olevansa Coco Chanelin suuri fani, mutta hänen mielestään muoti-ikoni teki urallaan virheitä eikä jättänyt alalle perintöä niin paljon kuin ihmiset uskovat.

– Coco teki paljon, mutta ei niin paljon kuin ihmiset tai hän itse kuvitteli uransa lopussa tehneensä. Mutta hänellä oli rohkeutta tehdä asioita omalla tavallaan. Chanel ei ollut vain suunnittelija, hän oli aikakautensa nainen.

Farkut ja minihame koituivat uran kohtaloksi

Lagerfeldin mukaan Coco Chanel teki uransa loppupuoliskolla kaksi merkittävää virhettä.

– Ensimmäinen virhe oli, kun hän sanoi, ettei kukaan mies pidä naisista, jotka käyttävät minihameita. Luulen, että kukaan ei uskaltanut kertoa tälle 86-vuotiaalle rouvalle, että minihameet ovat upeita ja seksikkäitä.

– Toinen virhe oli, kun hän päätti, että siniset farkut ovat kammottavia. Elettiin 60-lukua, ja ne olivat todella muodissa silloin. Kukaan ei halunnut kuulla vanhalta rouvalta, että minihameet tai farkut eivät olleet muodikkaita. Niinpä Coco menetti valtaansa, ja loppujen lopuksi kukaan ei välittänyt siitä, mitä hän teki.

MTV3/Helmi

Lähde: femalefirst.co.uk

Kuva: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat