Karitalla on ulosottovelkaa 10 000 euroa – "Minulla ei ole varaa viedä lapsiani mihinkään"

Suomessa noin puoli miljoonaa ihmistä on vuosittain ulosoton asiakkaana. Ulosotossa se tarkoittaa noin 2,7 miljoonaa asiamäärää vuodessa, eli velallisilla on usein ulosotossa useita eri asioita.

Yksi ulosoton asiakkaista on 35-vuotias Karita.

Kahden kouluikäisen lapsen äiti joutui ulosoton asiakkaaksi pian avioeronsa jälkeen vuonna 2003.

– Velkoja meni avioeron myötä ulosottoon. Laskuni rupesivat menemään ulosottoon ja niistä tuli maksumuistutuksia. Tarkoitukseni oli maksaa niitä takaisin aina silloin kun on rahaa, mutta koska olen adhd-tyyppinen ihminen, niin unohdin maksaa ne. Eikä minulla ollut usein rahaakaan, koska siihen aikaan elin kotihoidontuella, hän kertoo.

Karita tilasi esimerkiksi lapsilleen lehtiä, jotka jäivät maksamatta. Yhdessä vaiheessa vuokratkin jäivät rästiin, mistä seurasi häätö.

Karitan velkojen ja vaikean elämäntilanteen takia lapset asuvat isällään, ja Karita on heille etävanhempi. Hän tapaa kuitenkin lapsiaan usein ja lapset ovat viikonloppuja hänen luonaan.

– Teemme aina jotakin kivaa yhdessä, mutta harmittaa, ettei minulla ole varaa viedä heitä mihinkään, kuten vaikkapa huvipuistoon. Lapset ymmärtävät kuitenkin tilanteen. He ovat jo nuorena oppineet, että vähällä voi tulla toimeen.

Vaikeuttaa elämää

Ulosoton asiakkaaksi jouduttuaan Karita menetti luottotietonsa, mikä puolestaan vaikeuttaa merkittävästi hänen elämäänsä. Hän ei ole saanut töitä ja asunnon löytäminen on erittäin haastavaa.

– Olin asunnottomana puoli vuotta ja jouduin asumaan tuttujen luona. Vihdoin pitkän etsinnän jälkeen löysin keväällä vuokranantajan, joka ei vaatinut takuuvuokraa tai luottotietojen tarkistamista. Hän tietää tilanteeni, ja vuokrasi silti minulle asunnon. Pidän nyt tästä tiukasti kiinni, Karita sanoo.

Karita ja hänen miehensä ovat molemmat työttöminä tällä hetkellä. He elävät toimeentulotuella.

– En saa työttömyyskorvausta, koska työvoimatoimisto merkitsi minut kokopäiväiseksi opiskelijaksi. En kuitenkaan ole sellainen. Sain koulupaikan alkuvuonna, mutta en ole aloittanut opiskelua.

Vihamielistä suhtautumista

Karitalla on tällä hetkellä ulosotossa noin 10 000 euroa velkaa.

– Eniten ulosottoasiakkuus näkyy siinä, etten pystyn tekemään mitään. Tunnen olevani pahempi kuin rikollinen. Töitä ei ole tarjolla, asuntoa on vaikea löytää, en pysty tilaamaan mitään.

Osa ystävistä on kaikonnut Karitan tilanteen vuoksi eivätkä sukulaisetkaan ymmärrä häntä.

– Veljeni aina ihmettelee, miksi en mene töihin. Menisin, jos minulle annettaisiin jotain töitä. Mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia kaikille, ja se ihmisten on vaikea ymmärtää.

– Ihmisten suhtautuminen on välillä todella vihamielistä, Karita suree.

Tiukkaa rahallisesti

Karitan tilannetta vaikeuttaa se, että hänellä on diagnosoitu masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö.

– Se oli yksi syy siihen, miksi vuokrat jäivät maksamatta. En yksinkertaisesti jaksanut tai pystynyt hakemaan toimeentulotukea tai muuta avustusta mistään.

Välillä Karita on miehensä kanssa niin tiukoilla rahallisesti, että heillä ei ole varaa edes ruokaan.

– Saamme yhteensä alle 1000 euroa toimeentulotukea, mistä pitää maksaa vuokra. Jäljelle jää vähän yli 500 euroa ja sillä meidän pitää tulla koko kuukausi toimeen. Loppukuusta elämme yleensä niillä ruoilla, mitä kaapeista löytyy.

Jutun kuva vaihdettu 30.7.2017 klo 9.26.

Lue myös:

    Uusimmat