Ikäerosta huolimatta Irjan ja Linnean kokemukset köyhyydestä ovat samankaltaisia. Tapasimme heidät Porin SuomiAreenassa ennen Erilainen mingle: Kuka olet, köyhä? -tilaisuuden alkua.
Irja ja Linnea esiintyvät jutussa vain etunimillään aiheen arkaluonteisuuden vuoksi.
Helsinkiläinen Irja muistelee aikoja, jolloin hän nosti kuukausittain tilin tyhjäksi ja jakoi rahansa pinoihin. Yhdestä pinosta hän osti lääkkeet, toisesta ruuan, kolmannesta matkalipun. Jokainen sentti täytyi laskea tarkkaan, jotta pärjäisi koko kuukauden.
– Jos ruokarahanippu loppui, piti katsoa jauhopussin pohjalle, Irja sanoo.
Nyt Irjalla jää eläkettä käteen 1 300 euroa kuukaudessa. Hänen tulot ovat juuri ja juuri yli köyhyysrajan, joka on 1 229 euroa. Nykyisin hänen tilanteensa on hieman parempi, koska on saanut edullisemman asunnon vuokrattua Helsingin kaupungilta.
Irjalla olisi mahdollisuus hakea vielä Kelan asumistukea, mutta omien sanojensa mukaan hän ei enää jaksa tapella Kelan kanssa.
Köyhyyden taustalla monta asiaa
Irja kertoo hänen köyhyytensä johtuneen monen asian summasta. Hänellä on ollut elämässään vaikeita elämänjaksoja, kuten avioero ja työttömyyttä.
– Olen ollut välillä talvella töissä ja kesällä työtön. Olen saanut liian pientä palkkaa suhteessa asumiskuluihin. Sairaudet eivät ole suoraan aiheuttaneet minulle köyhyyttä, mutta lääkekulut ovat korkeat.
– Muistan vielä, että vuonna 2008 tuilla pärjäsi jollain tavalla. Sen jälkeen etuuksiin ja tukiin on tehty leikkauksia tai indeksikorotukset on jätetty tekemättä. Ei sillä mitenkään pärjää tänä päivänä.
Linnea ei voi tavata perhettään rahan vuoksi
24-vuotias Linnea kokee, ettei saanut mielenterveyshaasteisiin oikea-aikaista tukea ja joutui lopulta jättäytymään sairauslomalle ammattikorkeakoulusta. Hänellä on parhaillaan meneillään kuntoutusjakso.
– Tuntuu, että Kela on lyönyt tahallaan kapuloita rattaisiin. Jos on saanut tietynlaisen lausunnon moneltakin lääkäriltä, niin Kelan lääkäri saattaa tulkita, että on joko liian hyväkuntoinen tai liian huonokuntoinen saamaan tiettyä tukea, Linnea kuvailee.
Linnea kokee, että tilanne rahan kanssa kiristyy koko ajan. Hän kertoi havahtuneensa korona-aikana siihen, että joutuu karsimaan kulujaan koko ajan.
– Ei ole varaa autoon tai bensaan. Perhettä on ikävä.
Välillä Linnea on joutunut turvautumaan perheensä tukeen taloudellisesti, jotka asuvat eri puolella Suomea kuin hän itse. Hän on myös joutunut elämään joitain kuukausia täysin ilman minkäänlaisia tuloja tai tukia.
Linnea on jatkuvasti yrittänyt myös etsiä ratkaisuja omaan tilanteeseensa.
– Jatkuvasti yritän miettiä boksin ulkopuolelta. Olen luovalla alalla ja mietin, voisinko maalata tai lähteä spontaanisti mukaan johonkin projektiin. Samalla mietityttää, riittääkö jaksaminen.
Köyhän syyllistäminen on pahinta
Vaikka Irja ja Linnea edustavat eri sukupolvea, kokemukset köyhyydestä ovat samankaltaisia.
Molemmat kokevat, että köyhiä syyllistetään heikosta rahatilanteesta. Irja on kuitenkin halunnut olla avoin omasta tilanteestaan, vaikka häntä on syytetty jopa valehtelusta.
– Köyhyys ei ole hävettävää. Pitäisi yrittää pitää oma selkäranka ja itsetunto, vaikka tulee ikävää palautetta. Minulle on esimerkiksi sanottu, että enhän minä ole voinut nähdä nälkää.
Sekä Irja että Linnea kuvailevat elämäänsä köyhänä jatkuvana selviytymisenä, joka vie kaikki ihmisen voimavarat. Jo valmiiksi heikossa asemassa olevan ihmisen tilanteen kyseenalaistaminen ei auta tilannetta.
– Meidän yhteiskuntamme voi tehdä tilanteelle jotakin. Tukia ja etuuksia voi nostaa sellaiselle tasolle, että se riittää. Esimerkiksi perustulo on sellainen, joka ratkaisisi tämän ongelman. Se auttaisi myös moniin mielenterveysongelmiin, kun stressi rahatilanteen vuoksi helpottaisi.
Vähättely on aiheuttanut Irjassa ja Linneassa voimattomuutta ja turhautuneisuutta. Linnea miettii, kuinka huonosti asioiden pitäisi olla, jotta saa apua.
– Jos on talouden kanssa asiat kunnossa, eikä jatkuvasti tarvitse miettiä mihin rahat riittävät, se vapauttaa tilaa sille, että jaksaa yrittää etsiä omia mielenkiinnon kohteita.
– Jopa naurattaa, että kuinka syvälle täytyy mennä, että hätä huomataan. Se tulee päällimmäisenä mieleen, kun työkkäristä tai Kelasta tulee kohtuuttomia kommentteja ja vaatimuksia.
Vaikeista tilanteista huolimatta kumpikin ovat toiveikkaita tulevaisuuden suhteen.
– Minulla on pitkä historia köyhyydestä, mutta voin sanoa, että aina on toivoa ja parempia päiviä tulee, Irja sanoo.
– En tiedä meneekö tämä vain ojasta allikkoon, mutta haluaisin yrittäjäksi. Toivoa on ja toivossa on hyvä elää, Linnea lisää.