Käräjäoikeus pohtii, toimiko poliisi oikein Airiston Helmen suuroperaatiossa – ratkaisu joulukuun puolessa välissä

Näin Airiston Helmen omistamat alueet ovat muuttuneet 1:30

Käräjäoikeus tutkii, toimiko poliisi oikein Airiston Helmen operaatiossa, johon osallistui syyskuussa satoja viranomaisia.

Video: Näin Airiston Helmen omistamat alueet ovat muuttuneet

Airiston Helmi ja sen taustalla oleva 54-vuotias venäläismies vaativat sen tutkimista, onko kotietsinnät tehty pakkokeinolain vastaisesti. Oikeus määräsi perjantaisen istunnon ja asiakirjat salassa pidettäviksi ja antaa ratkaisun joulukuun puolessa välissä.

Oikeus pohtii parhaillaan myös sitä, palautetaanko Airiston Helmi -tutkinnassa takavarikoidut noin 3,5 miljoonaa euroa venäläismiehelle. Tästä annetaan ratkaisu ensi viikon keskiviikkona.

Poliisi on kertonut, että yhtiötä koskevassa rikostutkinnassa on kyse usean miljoonan rahanpesuepäilystä. Yrityksen epäillään myös käyttäneen pimeää työvoimaa kiinteistöjen rakentamisessa.

Jutussa on vangittu kaksi ihmistä verorikoksista epäiltynä. 54-vuotias venäläismies ei ole vangittujen joukossa. Häntä epäillään poliisin mukaan törkeästä rahanpesusta, törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta. 

Lue myös:

    Uusimmat