Kanye West kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan – uupunut tähti perui jo kaikki kiertueensa keikat

Kanye West kirjautui maanantaina sairaalahoitoon. 

Räppäri nousi otsikoihin paasattuaan lauantaisella keikallaan muun muassa Donald Trumpista, Barack Obamasta, lehdistöstä ja sosiaalisesta mediasta. 

Myöhemmin uutisoitiin, että Kanye, 39, oli perunut kaikki loput kiertueensa keikat. 

NBC Newsin mukaan Westin tuttavan kotiin oli saapunut maanantaina iltapäivällä poliisi häiriökäyttäytymisen vuoksi. Sittemmin paikalle saapui ensiapuyksikkö ja tähti kuljetettiin sairaalahoitoon. Lähteiden mukaan West haluttiin sairalahoitoon hänen oman turvallisuutensa vuoksi. 

Uutiskanavan mukaan Kanye West on tarkkailussa psykiatrisista syistä. Räppärin uumoillaan kärsivan uupumuksesta. 

Maanantai-iltana New York Times uutisoi, että Kanye West on perunut kaikki loppuvuoden konserttinsa eli yhteensä yli 20 keikkaa. Sekä kiertuepromoottori Live Nation että Westin edustaja ovat vahvistaneet asian lehdelle. Lipun peruuntuneille keikoille ostaneet saavat rahansa takaisin.

____________________

Päivitys 22.11.2016 7:45: Kuva vaihdettu. 

Päivitys 22.11.2016 8:49: Korjattu tieto, että poliisi olisi saapunut Westin kotiin. Tietojen mukaan poliisi olisi saapunut Westin tuttavan kotiin. 

Lue myös:

    Uusimmat