Kanteleella pophittejä versioiva Ida Elina ihastuttaa sosiaalisessa mediassa – esittää Take On Me -klassikkoa helikopterissa

Onko kantelemusiikilla edellytyksiä kansainväliseen läpimurtoon?

Espoolainen pop-artisti Ida Elina (s.1986) on herättänyt viime vuosina runsaasti kiinnostusta omintakeisilla YouTube-videoillaan, joissa hän esittää rakastettuja pophittejä kanteleella. Muun muassa Toton Africa- ja Michael Jacksonin Billie Jean -kappaleista tehdyt videot ovat nousseet YouTubessa viraalihiteiksi. Cover-videoiden lisäksi Ida säveltää ja julkaisee myös omaa materiaalia levymerkkinsä kautta.

Ida Elina kertoo päätyneensä musiikkialalle perinteiseen tapaan – eli vahingossa.

– Olin 8-vuotias, kun aloitin pianonsoiton musiikkiopistossa. Kanteletta päätin alkaa soittaa viisi vuotta myöhemmin siskoni kiusaksi, kun hänellä oli sellainen, hän naurahtaa.

Kanteleen persoonallisuus kiehtoo 

Kanteleen suurin vahvuus on Idan mielestä sen erilaisuus. Päästyään Sibelius-Akatemiaan lukion jälkeen hän alkoi pohtia, mihin soitin voisikaan taipua. Klassisen musiikin soitto kanteleella ei hänelle pidemmän päälle maistunut.

– Ajattelin ensin, että eihän kanteleella voi soittaa poppia! Lähdettyäni vaihtoon vuonna 2009 näin kuitenkin videon, jossa joku esitti Michael Jacksonin Billie Jeanin slap-tyyliin yhdellä kitaralla. Silloin mietin, että ei vitsi, miksei kanteleellakin voisi tehdä saman, Ida muistelee.

Viimeisimpänä Ida julkaisi videon, jossa hän esittää A-han Take On Me -klassikkoa helikopterissa. Ajatus videon toteutuksesta syntyi nopeasti, mutta lopputulos on ihastuttanut someyleisön visuaalisella ilottelullaan.


Ida kertoo, että häntä kiinnostaa coveroida erilaisia kappaleita laajasti ja rikkoa musiikillisia raja-aitoja. Varauksetta hän ei kuitenkaan kaikkeen lähde.

– Esimerkiksi death metal musiikkigenrenä ei puhuttele minua. Pyrin coveroimaan lähtökohtaisesti sellaisia biisejä, jotka itseäni kiinnostavat.

Idan mukaan pophittien sovittaminen kanteleelle voi olla kappaleesta riippuen helppoa tai vaikeaa. Yksi vaikeimmista coveroitavista kappaleista on ollut Aviciin  Wake Me Up. Kappaleen harjoitteleminen kesti kaksi kuukautta.

"Potentiaali on helpompi tarjota ensin coverin avulla"

Ida Elina kertoo uskovansa kantelevetoisen musiikin laajaan potentiaaliin kansainvälisillä popmarkkinoilla. Tästä hän on saanut osviittaa jo kiertäessään maailmalla keikkailemassa. Tämän vuoden keväällä hän on esiintynyt muun muassa Kanadassa.

– Aikanaan tein listan, jossa oli erilaisia välietappeja musiikin suhteen, kuten esimerkiksi ulkomaankeikkoja ja tv-gaalassa esiintymistä. Nyt huomaan, että ne kaikki ovat toteutuneet. Olen tehnyt jo uuden listan, ja tulevaisuudessa haaveenani olisi päästä tekemään iso kansainvälinen konserttisalikiertue, Ida pohtii.

Kansainvälistä musiikkikenttää tutkimalla Ida on havainnut, että erikoisellakin soittimella tehdylle musiikilla on tilausta. Tästä kertoo muun muassa esimerkiksi Pentatonixin ja Lindsey Stirlingin kaltaiset someilmiöt, joita hän kertoo seuraavansa tarkkaan. Sitä Ida ei vielä tarkalleen tiedä, onko lopullisen läpimurron tekeminen helpompaa omilla vai lainatuilla kappaleilla.

– Minulla on vakaa aikomus pitää oma musiikki mukana, mutta videoita teen enemmän covereista. Olen huomannut sen, että kanteleen potentiaali pop-instrumenttina on helpompi tarjota ensin coverin avulla.

Keikoilla Ida on oppinut, että konseptin vieminen yleisölle on toisinaan haastavaa. Kanteleeseen soittimena kohdistuu usein monenlaisia ennakkoluuloja.

– Ihmiset ovat usein ennakkoluuloisia kanteleen suhteen, koska se assosiodaan usein kansanmusiikin kanssa. Olin äskettäin Riiassa keikalla suurlähetystön konsertissa ja ihmiset hämmentyivät kovasti, kun kansallismusiikin sijaan täältä tulikin jotain ihan muuta.

Luvassa rajojen rikkomista

Ida Elinalla on jo selkeä käsitys artistipolkunsa seuraavista vaiheista. Pian hän suuntaa muun muassa Singaporeen keikalle ja julkaisee uutta musiikkia.

– Uusi cover-video on myös jo kuvattu, Ida paljastaa.

Tulevien julkaisujen musiikillista sisältöä hän ei avaa vielä tarkemmin, mutta genrerajojen rikkominen tulee jatkumaan vielä aiempaakin pidemmälle.

– Minulla on vireillä yhteistyökuvio esimerkiksi yhden beatbox-artistin kanssa. Myös räppääminen on mielenkiintoista, vaikka sitä olen jo hieman tehnytkin, Ida toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat