Kanta-Hämeen keskussairaalasta löytyi salaa asennettu tallennin – Tekijä tiedossa: "Ei ollut hoitotehtävissä"

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on hyvin niukkasanainen keskussairaalassa havaitusta tietoturvapoikkeamasta. 

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tietohallinto havaitsi sairaalan verkkoon kytketyn ulkopuolisen tallennuslaitteen rutiinitarkastuksessaan joulukuun alussa, kertoo sairaanhoitopiiri tiedotteessaan. Laite poistettiin välittömästi, kun se havaittiin.

– Se oli kytketty sairaanhoitopiirin verkkoon ja kyseessä on levyasema, sen tarkempaa tietoa meillä ei ole antaa, sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Juvonen kertoo MTV Uutisille.

Juvonen kertoo, että heillä on jonkinlaista alustavaa tietoa siitä, millaista tietoa sairaalan verkosta oli yritetty tallentaa, mutta siitä ei kerrota julkisuuteen.

– Nyt kun tämä asia on annettu viranomaisten tutkittavaksi, niin emme anna siitä enempää tietoa.

Tallentava laite löytyi sairaalasta nimeämättömän henkilön työhuoneesta. 

Alustavan selvityksen perusteella on ilmennyt, että ulkopuolinen laite oli asennettu todennäköisesti henkilökohtaisia tarkoituksia varten ja vastoin työnantajan tietoturvaohjeita.

Laitteen asentaneen sairaanhoitopiirin työntekijän työsuhde purettiin eilen maanantaina 19. joulukuuta.

– Kyseessä on vakituinen työntekijä ja hän ei ollut hoitotehtävissä.


Lue myös:

    Uusimmat