Kansallismielisten nousu merkittäviin asemiin yritetään estää EU-parlamentissa

Kansallismielisten oikeistopopulistien nousu EU-parlamentin valiokuntien johtoon todennäköisesti estetään, kun valiokunnat valitsevat keskiviikkona puheenjohtajansa.

Identiteetti ja demokratia -ryhmä (ID) olisi perinteisen käytännön mukaan saamassa puheenjohtajuuden kahdessa valiokunnassa. Poliittiselle ryhmälle olisi tulossa johtopaikka maatalousvaliokunnassa ja oikeudellisten asioiden valiokunnassa. Suurimmat ryhmät ovat kuitenkin sopineet, että ryhmän edustajien nousu johtoon estetään.

Maatalousvaliokunnassa istuva Elsi Katainen (kesk.) pitää päätöstä kaksijakoisena. Toisaalta kansallismieliset euroedustajat eivät ole osoittaneet vastuullista käytöstä, mutta toisaalta eristäminen ei välttämättä ole viisasta.

– On täysin ymmärrettävää, että vaaditaan kaikilta ryhmiltä luotettavaa parlamentaarista toimintaa. Liittyen vaikkapa siihen, miten käyttäydytään avajaisistunnossa, Katainen sanoo.

Ryhmän jäseniä jäi istumaan viime viikolla Euroopan parlamentissa, kun salissa soitettiin Oodi ilolle -hymni avajaisten kunniaksi. Salin takaosassa puolestaan Britannian brexit-puolueen mepit käänsivät esitykselle selkänsä.

Kansallismieliseen ryhmään kuuluvat perussuomalaiset Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen kertoivat suomalaistoimittajille, että jäivät istumaan protestiksi EU:n liittovaltiokehitystä vastaan.

Populisteja ei hyväksytty johtoon myöskään viime kaudella

Populistien tie valiokuntien johtoon nousi pystyyn myös viisi vuotta sitten, jolloin EFDD:n ja joitain konservatiiviryhmä ECR:n jäseniä ei hyväksytty puheenjohtajiksi, vaan paikat menivät muiden poliittisten ryhmien edustajille.

Keskiviikkona järjestäytyvät myös muut parlamentin valiokunnat valiten puheenjohtajan ja varapuheenjohtajia. 

Lue myös:

    Uusimmat