Kansalaisten epäluulo ja salaliittoteoriat hidastavat pahoin Bulgarian koronarokotuksia: "Osa Kremlin hybridisotaa"

Samaan aikaan kun monissa EU-maissa jo selvä enemmistö väestöstä on saanut vähintään yhden koronarokoteannoksen, laahaa Bulgaria kaukana takana.

Vasta noin 20 prosenttia Bulgarian vajaasta seitsemästä miljoonasta asukkaasta on saanut molemmat rokoteannokset, kun EU:n keskiarvo on noin 65 prosenttia. Toiseksi huonoin tilanne EU-maista on Romaniassa, joka sekin on 32 prosentin osuudellaan selvästi naapurimaataan edellä.

Äskettäisen kyselyn mukaan yli 41 prosenttia bulgarialaisista kertoi, ettei aio ottaa koronarokotetta. Bulgarialaisten nihkeä suhtautuminen koronarokotuksiin on ollut nähtävillä jo pidempään.

– Heti rokottamisen alusta lähtien olemme laahanneet viimeisellä sijalla, Bulgarian terveysministeri Stojtsho Katsarov sanoo.

Maiden alhainen rokotusinto näkyy muun muassa siinä, että esimerkiksi Suomeen on hankittu THL:n mukaan tehtaalta suoraan rokotteita, jotka olisivat olleet menossa Bulgarian ja Romanian EU-kiintiöihin.

Rokotus huolettaa enemmän kuin sairaus

Sofian keskustassa rokotuskeskus on puolenpäivän aikoihin lähes tyhjä. Keskuksen ulkopuolella lounastaan syövä rakennustyöntekijä Georgi Dragojev, 45, ei aio ottaa rokotetta.

– En todellakaan! Mielestäni he vain levittävät paniikkia, hän sanoo.

– Jos tämä koronavirus on olemassa ja saan sen, minä päihitän sen jollakin tavalla.

Kirjanpitäjä Katerina Nikolova, 39, puolestaan tuli rokotettavaksi, mutta sanoi, ettei päätös ollut helppo. Nikolovaa huoletti koronarokotusten nopeutettu testausvaihe.

Mikä sitten on syynä monien bulgarialaisten haluttomuuteen ottaa rokotusta? Gallup International -tutkimuslaitoksen Parvan Simeonovin mukaan bulgarialaisten epäluulo ja vastarinta eliittiä kohtaan on vahvaa, mikä näkyy epäluottamuksena viranomaisten jakamaan tietoon.

Terveysministeri Katsarovin mielestä osasyynä on bulgarialaisten alttius salaliittoteorioille.

"Osa Kremlin hybridisotaa"

Bulgariassa on viimeisen puolen vuoden aikana julkaistu erittäin paljon koronavirukseen liittyvää disinformaatiota.

Osa salaliittoteorioista on muualtakin Euroopasta tuttuja, sosiaalisessa mediassa leviäviä teorioita esimerkiksi rokotettaviin asennettavista magneettisiruista.

Väärää tietoa on kuitenkin levinnyt myös virallisempien kanavien kautta. Esimerkiksi tv-haastatteluissa asiantuntijat ovat esittäneet valtavirtatieteestä poikkeavia tai oman asiantuntemuksensa ulkopuolelle meneviä näkemyksiä.

Asiantuntijoiden ristiriitaiset näkemykset ovat hämmentäneet monia kansalaisia.

Yhtenä esimerkkinä on tartuntatautien apulaisprofessori ja Sofiassa sijaitsevan sairaalan koronayksikön johtaja Atanas Mangarov, joka on sanonut julkisuudessa, että rokotteet ja maskit eivät ole tarpeellisia koronavirusta vastaan. Sen sijaan Mangarov on mainostanut yrttiteetä hoitokeinona.

– Medialla, sosiaalisella medialla, julkisuudessa esiintyvillä asiantuntijoilla ja muilla tahoilla on yhteinen vastuu rokotevastaisuudesta ja epäluottamuksesta rokotteiden tärkeyttä ja turvallisuutta kohtaan, sanoo mediatutkija Nelly Ognjanova.

– Ei ole salaisuus, että tämä on myös osa Kremlin johtamaa hybridisotaa, Ognjanova viittaa venäläisten trollien rooliin disinformaation levittämisessä.Bulgarialla on perinteisesti läheiset kulttuuriyhteydet Venäjään.

Tartuntamäärät taas kasvussa

Bulgariassa on koko pandemian aikana todettu vajaat 440 000 tartuntaa ja yli 18 400 koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

Tartuntamäärät ovat todennäköisesti selvästi alakanttiin, sillä ilmaisia testejä on Bulgariassa saatavilla rajallisesti ja testausmäärät ovat Euroopan häntäpäätä. Moni kuitenkin uskoo sairastaneensa covid-19-taudin, mikä sekin on vaikuttanut rokotusintoon.

Kuolemantapauksia on kirjattu miljoonaa asukasta kohti vajaat 2  700, mikä on EU-maiden kärkikastia muun muassa Unkarin ja Tshekin jälkeen.

Viime viikkoina tartuntamäärissä on ollut monien muiden Euroopan maiden tavoin taas nousua, ja viimeisen viikon aikana päivittäisten tartuntojen määrä on kivunnut reilusti yli tuhanteen. Lukemat ovat vielä kaukana loppuvuoden 2020 ja alkukevään 2021 tartuntapiikeistä.

Pelkona kuitenkin on, että viruksen deltamuunnos voi tehdä uudesta aallosta erittäin tuhoisan, koska Bulgarian rokotusaste on niin matala.

Video: "Rokote muuttaa ihmisen dna:ta" – MTV selvitti, millaisia väitteitä rokotuksista nuoret ja lapset kohtaavat somessa

"Rokote muuttaa ihmisen dna:ta"– MTV selvitti, millaisia väitteitä rokotuksista nuoret ja lapset kohtaavat somessa 5:10

Lue myös:

    Uusimmat