Kansainvälisen energiajärjestön johtaja: Euroopalla on talvella edessään "energiatesti"

0:27

Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) johtajan mukaan Suomen sekä Euroopan maiden on varauduttava taloudellisiin kolhuihin tulevan talven saapuessa.

Helsingissä tänään vierailleen johtaja Fatih Birolin hyvät uutiset: Euroopan kaasuvarastot ovat 90 prosenttisesti täynnä talvea varten.

Ehtymättömät ne eivät ole – se huomataan etenkin jos talvesta tulee ankara.

Edessä voi pahimmillaan olla tilanne, jossa Euroopan unionin rivien pitävyyttä testataan toden teolla. Birol luonnehtii tilannetta Euroopalle "energiatestiksi".

Energiapulan hetkellä on mahdollista, että maat pelaavat kotiin päin tiimipelin sijaan.

– Yhteistyön sijaan he voivat kääntyä ajamaan omaa etuaan. Tämä voi aiheuttaa merkittäviä haasteita Euroopan energiamarkkinoille. Loppupeleissä sillä on vaikutusta EU:n uskottavuuteen, filosofiaan unionista, Birol sanoo MTV:lle.

Tulevasta talvesta selviydyttyä oma lukunsa on, miten sitä seuraavaa talvea varten tankataan mahdollisesti täysin ilman venäläistä kaasua.

Birolin mukaan energiakriisi ei todennäköisesti ole ohi vielä seuraavanakaan talvena.

IEA:n johtajan mukaan Euroopassa olisi pitänyt reagoida ripeämmin energiansäästöehdotuksiin, joita järjestö kertoo ehdottaneensa jo pian Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Energiainfraa suojeltava

Birolin mukaan on tärkeä saada Euroopassa aikaan toimia, joiden seurauksena Venäjä saa energiastaan mahdollisimman vähän tuottoja sodankäyntiinsä.

Taannoinen Nord Stream 2 -kaasuputken sabotaasi osoittaa Birolin mukaan sen, että Euroopassa on vahdittava silmä kovana kriittistä energiainfrastruktuuria.

– Putket, sähköverkot, voimalaitokset. Meitä on jälleen muistutettu, että niitä pitää suojella erittäin tarkasti, hän sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja