Kansainvälinen Punainen Risti massiivisen kyberhyökkäyksen kohteena – "Humanitaarinen informaatio on vaarantunut"

Pornokiristys, nettikauppahuijaus – näin vuosia verkkorikollisia vastaan työskennellyttä ammattilaista huijattiin:"Se oli toistatuhatta euroa" 3:25
Katso videolta, kun ammattilainen kertoo kolme erilaista kokemaansa huijaustapausta.

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea (ICRC) on joutunut mittavan kyberhyökkäyksen kohteeksi, komitea kertoo tiedotteessa.

Tietomurto havaittiin tällä viikolla, ja hakkereiden kerrotaan päässeen käsiksi yli 515 000 erittäin haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen tietoihin.

Murto on vaarantanut tietoja muun muassa konflikteja tai katastrofeja paenneista ja vangittuna olevista. Kohteina olleilla servereillä on myös kadonneita sekä heidän perheitään koskevia tietoja.

Sveitsin Genevessä päämajaansa pitävä komitea ei antanut viitteitä siitä, kuka olisi saattanut olla hyökkäyksen takana.

ICRC:n mukaan hakkerit kohdistivat hyökkäyksensä järjestön ulkopuoliseen Sveitsissä toimivaan yritykseen. Tähän mennessä ei ole todisteita siitä, että tiedot olisivat vuotaneet julkisuuteen.

Tietoja on jäänyt hakkereiden kynsiin ainakin 60 Punaisen Ristin tai Punaisen Puolikuun kansallisesta järjestöstä ympäri maailman.

Komitea vetoaa hakkereihin: Älkää vuotako tietoja

ICRC:n mukaan kaikkein painavin huoli on tietomurrosta mahdollisesti koituvat riskit, jotka kohdistuvat niihin ihmisiin, joita järjestöt ovat yrittäneet auttaa.

– Olemme kaikki järkyttyneitä ja hämmentyneitä siitä, että tämä humanitaarinen informaatio on joutunut kohteeksi ja vaarantunut, Punaisen Ristin komitean pääjohtaja Robert Mardini sanoi tiedotteessa.

– Tämä kyberhyökkäys vaarantaa entisestään haavoittuvaiset ihmiset, jotka ovat jo humanitaaristen palveluiden tarpeessa.

Mardini kehotti hyökkäyksen takana olleita olemaan esimerkiksi jakamatta, myymättä tai vuotamatta käsiinsä saamiaan tietoja.

– Toimintanne voisi mahdollisesti aiheuttaa vieläkin enemmän vahinkoa ja kärsimystä niille, jotka ovat jo kokeneet suunnatonta kärsimystä, hän lisäsi.

ICRC on joutunut hyökkäyksen vuoksi sulkemaan konfliktien, katastrofien tai siirtolaisuuden vuoksi erilleen joutuneiden perheiden yhdistämiseen tähtäävän ohjelmansa taustalla olevat tietokonejärjestelmät. Tiedotteen mukaan tämän työn jatkamiseksi pyritään nyt keksimään vaihtoehtoisia keinoja.

Tietoturva-asiantuntija kertoo, miksi ei omista yhtään kanta-asiakaskorttia 1:08
Katso video: Tietoturva-asiantuntija Petteri Järvinen kertoo, miksi ei omista yhtään kanta-asiakaskorttia.

Lue myös:

    Uusimmat