Kannattaako nukkuessa käyttää alushousuja?
Onko alushousujen käytöllä yöllä vaikutusta terveydelle?
Jotkut ihmiset pitävät nukkuessaan päällään pyjamaa, toiset taas nukkuvat alasti. Jos päättää nukkua vaatteet päällä, on myös päätettävä käyttääkö alushousuja vai ei.
Live Science -sivusto kysyi lääketieteen ammattilaisilta, onko alushousujen käytöllä nukkuessa terveydellistä hyötyä vai haittaa.
Asiantuntijoiden mukaan yleisesti naisten ei tarvitse nukkua täysin alasti. Suurin osa naisista voi nukkua alushousuissa kohtaamatta minkäänlaisia terveysongelmia.
Kuitenkin naiset, jotka kärsivät kroonisista ulkosynnyttimien tai emätintulehduksista, saattavat hyötyä siitä, ettei alushousuja yöllä pidetä päällä.
Hiiva ja bakteerit kukoistavat pimeässä, kosteassa ja lämmössä. Kun naisten genitaalialue on peitettynä koko päivän ajan, voi se aiheuttaa ärsytystä ja kerätä kosteutta, mikä osaltaan edesauttaa infektion syntymistä.
Miehillä ei asiantuntijoiden mukaan ole terveydellistä hyötyä tai haittaa siitä, nukkuvatko he alasti vaiko eivät. Miehillä ei ole myöskään vaikutusta sillä, minkä tyyppisiä alushousuja he käyttävät.
Tutkimuksen mukaan alushousuilla ei ole vaikutusta myöskään siemennesteeseen tai mahdollisuuksiin saada lapsia.
Lähde: Live Science
Kun uni ei tule
Jatkuva univaje aiheuttaa tiedetysti monenlaisia terveysongelmia. Mitä tehdä, jos uni ei tule? Studio55.fi-ohjelman vieraana psykologi Soili Kajaste joulukuussa 2013.
Uusimmat
-
10:34
Zelenskyi WSJ:lle: Ukraina on valmis täysimittaiseen vastahyökkäykseen
-
10:33
Club For Five on tehnyt A Cappella -musiikkia jo 20 vuotta – rohkaisevat suomalaisia käyttämään rohkeasti ääntään
-
10:29
Brittitiedustelu: Venäjä siirtänyt reservejä Bahmutiin, kyky reagoida haasteisiin heikentynyt – MTV seuraa sotaa
-
10:15
Floridan finaaleihin johtaneen supertähden persoona saa kehuja seuran suomalaiskiekkoilijalta: "Todella hyvä lisä"
-
10:00
Toyota-kuski hölmöili rallinsa pilalle heti aamusta: "Käsittämättömän tyhmiä juttuja"
-
10:00
Flow jättää elokuussa hyvästit Helsingin Suvilahdelle – yksi asia Suomessa huolettaa: "Olemme aika pienessä häkissä keskenämme täällä kohta"
-
09:44
MTV seuraa: Sardinian MM-ralli – Lappi ja Rovanperä avasivat vahvasti, Toyota-kuski pilasi päivänsä heti
-
09:43
Alle euron annokselta! Hittiletut voi valmistaa entistäkin edullisemmin
-
09:08
USA:n puolustusministeri: Yhdysvaltain ja Kiinan välinen vuoropuhelu elintärkeää
-
08:49
Nuuskan tavoin käytettävät nikotiinipussit viedään Suomessa nyt käsistä – tällaiset haittavaikutukset niillä on
-
08:35
Aleksander Barkov aloittaa jahdin uransa ensimmäisestä Stanley Cupista – nämä asiat Vegasin joukkueesta iskevät suomalaistähden silmään
-
08:32
Huippunimi vasta alkusoittoa – Liiga-seuran urheilupomo paljastaa: Pelaajabudjettia nostetaan, tavoitteena Suomen mestaruus
-
08:28
Tällainen autokoulun teoriakoe on nykyisin – testaa, pääsisitkö läpi!
-
08:26
Yllättävä ongelma päätti suomalaiskuskin voittokamppailun MM-rallissa
-
08:01
Katri Mäkinen tanssi Käärijän taustalla Euroviisuissa – yksi harjoitus ei sujunut suunnitelmien mukaan ja hän loukkasi itsensä
-
07:41
Jääkö ammatillinen koulutus lukion ja yliopiston varjoon? "Yhteiskunnasta tulee sellaista viestiä, että ammattikoulu ei ole yhtä arvostettu"
-
07:30
Jose Mourinhon toiminnalle täystyrmäys, suomalaisasiantuntija vaatii huippuluotsille kovaa sanktiota – "Häpeällistä"
-
07:18
Legendaarinen "Sinilintu" pelastettiin romutukselta Ruotsista Turkuun – Caravelle-konetyyppi aloitti Finnairin suihkukoneajan 1960-luvulla
-
07:15
Elohiiri, elättäjäinen, nyppyrä vai vaippanen – miten sinä kutsut nykivää ihoa?
-
07:06
Muistatko kaikki Love Island Suomi -voittajat? Näin heille kävi
-
Lataa lisää