Kanerva vaatii sääntömuutosta EU-sanktioihin

ETYJ:n parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja Ilkka Kanerva katsoo, että EU-sanktiot haittaavat rauhanedistämistä Euroopassa.

ETYJ:n pysyvän komitean kokouksessa huomion varasti se, että Venäjää edusti vain yksi henkilö, koska koko delegaatio ei olisi päässyt maahan EU-pakotteiden takia. Venäjän edustaja Nikolai Kovalev moitti Suomea kovin sanoin joidenkin venäläisedustajien maahantulon estämisestä. Venäläisdelegaatti ei ollut mielipiteineen yksin. 

Puheenjohtaja Kanerva olisi mielellään nähnyt venäläiset paikalla suunnitellussa vahvuudessa.

– Jokainen ymmärtää, että turvallisuustilanne Euroopassa on niin äärettömän vaikea ja hankala, että nyt tarvitaan kaikki vastuulliset tahot samaan pöytään puhumaan näistä asioista yhdessä, sanoi Kanerva.

Hän aikookin kääntyä EU:n puoleen, että sanktioiden sääntöjä muutettaisiin.

– Ei Euroopan poliittinen tahto voi olla sitä, että jokin Ukrainan kriisin olennainen osapuoli ei olisi siitä asiasta keskustelemassa.

Venäläisedustaja kertoi, että lähtee Suomesta vielä tänään solidaarisuudesta muita venäläisdelegaatteja kohtaan. Hyvänä merkkinä voi kuitenkin pitää sitä, että Venäjä ylipäätään lähetti paikalle edes yhden edustajan ja hänetkin vain piipahtamaan.

Lue myös:

    Uusimmat