Kaloreita kuluu ja sydän vahvistuu – nämä asiat puhuvat talviliikunnan puolesta
Kun pakkaset paukkuvat ja tuuli vihmoo, moni meistä siirtyy enemmän kuin mielellään sisäliikunnan pariin. Vaikka kylmä talvisää ei aina houkuta ulkoilemaan, siitä voi olla sinulle enemmän hyötyä kuin uskotkaan.
Seuraavat kohdat puhuvat kirpeässä pakkasilmassa liikkumisen puolesta.
Poltat reippaasti kaloreita
Tämä tieto saa sinut taatusti vaihtamaan juoksumaton lumiseen lenkkipolkuun. Hollantilaisten tutkijoiden mukaan nimittäin jo pelkkä viileälle säälle altistuminen voi lisätä huomattavasti kalorinkulutustamme – jopa viisinkertaistaa sen!
Ulkotreeni polttaa siis huimasti enemmän kaloreita kuin jumpassa huhkiminen. Tämän lisäksi kylmä sää nopeuttaa aineenvaihduntaamme stimuloimalla ruskeita rasvasoluja.
Jaksat pidempään
Kaloreiden kulumisen lisäksi kylmä sää saa meidät jaksamaan entistä paremmin. Tutkimusten mukaan ihmiskeho pystyy kontrolloimaan kehon lämpötilaa paremmin kylmällä kuin kuumalla säällä, mikä saa meidät jaksamaan hiihto- tai juoksulenkillä entistä kauemmin. Ja rasva palaa ja kaloreita kuluu!
Kylmän sään puolesta puhuu myös tutkimus, jonka mukaan maratonjuoksijat juoksevat nopeammin talvisin kuin kesäisin. Nopeuden ja kestävyyden lisäksi myös ketteryyden on todettu paranevan kylmässä säässä urheiltaessa.
Parannat sydämesi terveyttä
Kylmässä säässä sydämemme täytyy tehdä hieman enemmän töitä kierrättääkseen verta päästä aina varpaisiin asti. Talvisäässä urheilu laittaa siis sydämemme töihin, mikä on sydämen terveyden kannalta ainoastaan hyvä asia. Kylmä sää parantaa sydämen pumppaustehoa, tekee siitä vahvemman ja valmistaa sitä tuleviin urheilusuorituksiin.
Mieliala paranee
Vaikka kylmä ilma voikin saada meidät vapisemaan, se saa meidät myös hymyilemään. Environmental Science & Technologyssa julkaistu tutkimus väittää, että kylmällä ilmalla liikkuminen tekee meistä onnellisempia.
Tehostuneen aineenvaihdunnan ja sydämen sykkeen ansiosta aivomme tuottavat kylmässä säässä liikuttaessa kehoomme entistä enemmän mielihyvää lisääviä endorfiini-hormoneja. Jos mielihyvähormonien lisääntyminen yhdistetään vielä auringonvaloon, onnellisuus on taattu!
Poimi videolta vinkit laskettelureissulle.
Lähde: CBC
Uusimmat
-
14:32
Heidi suoritti kaksoistutkinnon: valkolakki, parturi-kampaajan tutkinto ja oma yritys neljässä vuodessa
-
14:20
Sähköauto tuhoutui räjähdyksessä Lahden keskustassa, syy mysteeri – "Ovet vääntyneet ja pullistuneet ulos"
-
14:15
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 560 sotilasta ja 10 panssarivaunua – MTV seuraa sotaa
-
14:07
Prigozhin: Kreml yritti tappaa Bahmutista vetäytyviä Wagnerin sotilaita
-
13:49
Pekka Poudalta rohkaisevia sanoja: "Pahin on selkeästi ohitse"
-
13:37
Karmeaa tuhoa: Sardinian MM-rallin vesilätäköt söivät autoja pois pelistä
-
13:31
"Suomalaisvanhemmat maailman uupuneimpien joukossa" – mistä tietää olevansa hyvä vanhempi?
-
13:28
MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa – Komisario vanhemmille: "Olkaa kiinnostuneita jälkikasvusta, älkää päästäkö riekkumaan yötä myöten"
-
13:18
Näillä sanoilla presidentti Niinistö ja pääministeri Marin onnittelevat valmistuneita
-
12:56
MTV seuraa: Esapekka Lappi pulassa Ogierin ja renkaiden kanssa
-
12:55
Monipuolinen tulkitsija Yona yllätti Antero Mertarannan: "Olet inspiroinut minua kappaleeseen"
-
12:21
Huomenta Suomi vieraili Vallilan ala-asteella kevätjuhlapäivänä – "Jännittää, mikä mun numero on"
-
12:18
Huuhkajien tähtipelaaja saatetaan myydä kesällä – pienentynyt rooli Suomen maajoukkueelle huolestuttava tekijä
-
12:18
Kalle Rovanperä haukkui Sardinian perinteisen erikoiskokeen: "Mikkihiiripaskaa"
-
12:10
Helsinki Pride perui yhteistyön fetissipalvelujen tarjoajan kanssa – domina Valtiatar Keiju: "Ei ehdotettu mitään ratkaisua"
-
12:01
Lintulaudalla herkutellut rotta pelästytti miehen pahanpäiväisesti – hyppäsi niskaan!
-
11:43
Suomalaiset miinalaivat lähtevät kansainvälisiin harjoituksiin
-
11:33
Ilmakuva paljastaa Intian junaturman katastrofaalisuuden – silminnäkijä: "Yritin vetää ulos niin monta ihmistä kuin pystyin"
-
11:19
Ukraina: Venäjä sijoitti eliittiyksikön Belgorodiin "partisaanien" takia, ISW:n mukaan Kreml ylireagoi
-
11:10
Olympiavoittaja tulistui ME-vauhtiin – itsevarma tähti latasi jo seuraavan tavoitteensa
-
Lataa lisää