Kalle Rovanperä summasi kypsästi kautensa – "Jonkin verran tuli virheitä, mutta niistä opittiin"

Katalonian MM-ralli päättyi Ott Tänakin mestaruusjuhliin 1:49
Sunnuntain kooste: Katalonian MM-ralli päättyi Ott Tänakin mestaruusjuhliin

Skodan Kalle Rovanperän kilpailu WRC2 Pro –luokassa oli kaksijakoinen Katalonian MM-rallissa.

Rovanperä jäi rutkasti kärkimiehille perjantain sorapätkillä, mutta nousi lauantaina taisteluun mukaan, kunnes teki harmillisen lipsautuksen Saloun yleisöpätkällä.

Lopulta Rovanperä oli luokassaan kolmanneksi nopein Mads Östbergin ja tallikaveri Jan Kopeckyn jälkeen. R5-autojen joukossa sijoitus oli kokonaisuudessaan neljäs.

- Aika huono kisa oli kokonaisuudessaan. Soralla oli ihan hirveää hommaa. Oli aika vaikea lähteä ajamaan soralle ilman testiä. Se näkyi tuloksessa, Rovanperä summasi.

- Lauantaina taas ajettiin ihan hyvin kärkeä kiinni, mutta sitten viimeisellä pätkällä hölmöilin. Tänään sitten kruisailtiin maaliin.

Rovanperä oli varmistanut luokan mestaruuden jo edellisessä rallissa Walesissa. Kataloniassa myös Skodan tallimestaruus sai sinetin. 19-vuotias rallilupaus oli tyytyväinen kauden antiin.

- Mentiin aika paljon viime vuodesta eteenpäin. Tämä kausi oli vaikeampi, mutta se on vaan hyvä, sillä silloin oppii. Jonkin verran tuli virheitä, mutta niistä opittiin. Silloin on tehty jotain oikein, Rovanperä sanoi.

Hiljattain suomalaiskuski astui armeijan harmaisiin, joten kauden päätösrallissa Australiassa Rovanperää ei nähdä. Sen sijaan Rovanperä käy nuotittamassa marraskuussa Japanin rallin, joka tulee MM-kalenteriin ensi vuonna.

Toyotan rallitiimiin huhuttu Rovanperä ei suostunut vielä vahvistamaan loikkaa WRC-autoon.

- Ei sitä vielä tiedä, Rovanperä päätti.

Lue myös:

    Uusimmat