Sardinian MM-ralli ei ole ollut koskaan Kalle Rovanperän mieleen, eikä niin ole tälläkään kertaa. Suomalaiskuljettaja lähtee taistelemaan sen minkä pystyy, mutta haukkuu sunnuntaina rallin päättävän power stagen maanrakoon.
Sardinian MM-rallia ennen on tullut selväksi, että kyseessä ei ole Kalle Rovanperän suosikkiralli. Toyotan tähti ei asiaa kiellä, mutta lähtee kuitenkin taistelemaan niin hyvästä sijoituksesta kuin mahdolista.
– En minä oikeastaan sitä (Sardinian rallia) normaalia enempää noidu. Joka vuosi samat fiilikset, ei ole mun lempikilpailu. Vaikea kisa ollut aina itselle, Rovanperä sanoo.
– Kyllä täällä on myös hyviä tuloksia, ja oltu hyvässäkin vauhdissa. Joka vuosi tännekin lähdetään ajamaan maksimitulosta ja tehdään totta kai se mitä pystytään, että saataisiin mahdollisimman paljon niitä pisteitä.
Rallissa ajettiin shakedown jo torstaina, missä Rovanperä kaasutteli kolmanneksi. Pätkän perusteella on kuitenkin vaikea tehdä mitään johtopäätöksiä, sillä Rovanperä kertoo, että perjantaista eteenpäin erikoiskokeet ovat täysin toista luokkaa. Portugalin MM-rallin jälkeen Rovanperä ei ole päässyt testaamaan, joten perjantaihin lähdetään niin sanotusti sokkosäädöillä.
Lue myös: Kalle Rovanperä lennätti autonsa heti huippuaikaan – yksi rallitähti kiikarissa
– Voi olla aika isokin merkitys, varsinkin kun shakedown oli tuollainen, että ei ole yhtään samanlainen kuin pätkät, ihan erilaista. Tuollainen pyöritys vaan, eikä oikeastaan päässyt testaamaan mitään, Rovanperä kertoo.

