Torstaina käynnistyvään Kreikan MM-ralliin startataan vähintäänkin erikoisista lähtökohdista.
MAINOS
MM-ralli yksinoikeudella
MTV Katsomossa!Japanin MM-ralli 28.–31.5.
Kaikki suorat ajolähetykset MTV Maxilla ja MTV Katsomossa kaudella 2026.
Akropolis-rallin ohjelmaa on jouduttu muokkaamaan useaan otteeseen jo ennen ensimmäistä varsinaista erikoiskoetta. Rallialueelle satoi rajusti vettä koko alkuviikon ajan, mikä vaikeutti autokuntien urakkaa nuotituksella.
Torstaiaamulle kaavailtu testierikoiskoe jouduttiin perumaan kokonaan rajujen olosuhteiden vuoksi. Lisäksi sunnuntailta otettiin pois 20 erikoiskoekilometriä, koska osa kilpailun tiestöstä oli mennyt ajokelvottomaan kuntoon.
Kilpailu pyritään viemään muuten läpi suunnitelmien mukaan viikonlopun aikana.
– Aika mielenkiintoisen näköistä oli jo nuotilla. On vähän erilaista, mitä Kreikassa on normisti, MM-sarjaa johtava Kalle Rovanperä sanoi MTV Urheilulle.
Rovanperän tehtävänä on ajaa ensimmäisenä läpi perjantain erikoiskokeet. "Normisti" ensimmäinen lähtöpaikka on pahin mahdollinen irtosoran vuoksi, mutta nyt tilanne on toinen.
– Voi olla, ettei lähtöpaikkamme ole nyt niin paska. Katsotaan, miten se kuivuu. Perjantain pätkät olivat nuotituksessa kuivia, mutta nyt sielläkin on satanut. Toivottavasti perjantai olisi vähän parempi meille.
– Mutta jos on mutaa ja lääryä, niin sitten ei tiedä, miten se menee. Täällä mutakin välillä putsaantuu hyvin, kun kova tienpohja tulee esiin. Tosi vaikea sanoa, onko lähtöpaikkamme hyvä vai ei, Rovanperä puntaroi.


