Kalle Palander laukoo suorat sanat Huuhkajien pelistä – näpäytti myös itseään suorassa lähetyksessä: "Olen ollut yksi suunsoittajista"

Tällaisia terveisiä Kalle Palander ja Amin Asikainen lähettivät Huuhkajille juuri ennen historiallisen ottelun alkua 1:22
Tällaisia terveisiä Kalle Palander ja Amin Asikainen lähettivät Huuhkajille juuri ennen historiallisen ottelun alkua

Huuhkajat kohtaa jalkapallon EM-kisojen alkulohkon päätösottelussaan tänään Belgian. Urheilulegendojen mukaan suomalaiset olisivat voineet valmistautua historiallista peliä varten näyttävämmin.

Suomen historiallista jalkapalloiltaa seurataan niin kotisohvilla kuin lukuisissa ravintoloissa ympäri maan. Helsinkiläiseen ravintolaan jännittävää peliä ovat jalkautuneet seuraamaan myös ex-alppihiihtäjä Kalle Palander ja ex-nyrkkeilijä Amin Asikainen.

Kaksikon mukaan illan ottelusta on tulossa tiukka.

– Toivotaan, että Belgia vetää vähän löysillä ranteilla ja puolivaloilla. Toivotaan, että Suomi pystyy pitämään nollan mahdollisimman pitkään ja pääsee lopussa iskemään vaikka yhden maalin vielä, Asikainen arvioi.

Joukkueen vahvuuksiksi kaksikko kertoo vahvan puolustuksen. Palander tunnistaa kuitenkin ottelun riskit.

– Kyllä aika hirveä taisteluhenki pitää saada päälle noiden kavereiden, siellä on kuitenkin maailman parhaita vastassa. Tästä voi tulla täysi raiskaus tai sitten Suomi taistelee aivan naamattomasti loppuun asti.

Palanderin ja Asikaisen mukaan jalkapallokansa olisi voinut valmistautua illan peliä varten näyttävämmin. Palander kertoo kaipaavansa katukuvaan enemmän sinivalkoista.

– Olen hivenen pettynyt suomalaisiin, olen nähnyt yhden lipun tänä päivänä tuolla auton ikkunassa. Missä on liput ja maalaukset?

– Tämä on isoin urheilutapahtuma koskaan, mitä Suomi on saavuttanut. Me ollaan jääkiekkokansaa, meidän pitää pikkusen vielä kasvaa tässä hommassa eteenpäin.

Ex-alppihiihtäjän mukaan illan peli on myös näpäys heille, jotka ovat epäilleet Suomen mahdollisuuksia jalkapalloareenoilla.

– Olen ollut yksi niistä suunsoittajista, joka on ajatellut, että ei noista jätkistä ole mihinkään, eivätkä he koskaan pärjää. Tämä on ollut hyvä näpäytys meille epäilijöille.

Millaisia terveisiä kaksikko lähetti Huuhkajille? Katso video artikkelin otsikon alta.

Lue myös:

    Uusimmat