Helmarit ei onnistunut käyttämään ainutlaatuista tilaisuuttaan hyväkseen, kirjoittaa MTV Urheilun toimittaja Timo Innanen Sionista.
Seuranta: Karmeaa! Suomelle katkera tappio Norjaa vastaan EM-kisoissa – näin ottelu eteni
Norja sai lohkonsa toiseen otteluun unelma-alun, kun Helmareiden vasenta laitapuolustajaa Joanna Tynnilää vietiin pahemman kerran Norjan avausmaalissa. Lopulta avausosuma kimposi toppari Eva Nyströmin kautta maaliin. Asialla oli Norjan huippupelaaja Caroline Graham.
Pidin ylipäätään jo ennen kamppailua hyvin outona ratkaisuna, ettei Nea Lehtola ollut Tynnilän paikalla avauskokoonpanossa. Tynnilä on selkeästi parhaimmillaan ryhmityksessä topparin tontilla. Pakkina hänen tietynlainen verkkaisuutensa nostaa liikaa päätään, kun taas Lehtola on osoittanut olevansa hyvässä vireessä jo ennen kisoja. Lehtola toisi nousuillaan aitoa uhkaa lisäksi myös hyökkäyspelaamiseen – ja tukisi siten laituri Katariina Kosolaa paremmin kuin Tynnilä.
Sveitsiä vastaan Lehtola saanee todennäköisesti jo paikkansa avauksesta. Positiivisinta antia avausjaksolla oli Suomen kollektiivinen pelinrakentelu: kombinaatioita riitti ja pallollinen pelaaminen rullasi jopa todella jouhevasti. Helmarit oli dynaaminen ilmestys.
Pitkään näytti silti siltä, että ryhmää jo pidempään vaivannut helmasynti: tehottomuus maalintekopaikoissa jatkuu, kunnes avaukseen nostetun, vasta 21-vuotiaan hyökkääjä Oona Seveniuksen näyttävä laukaus upposi yläkulmaan. Upean syötön hänelle tarjoili Oona Siren, joka jatkoi kelpo peliesityksiään kisoissa.
Sevenius sai onnistumisestaan heti valtavasti lisää itseluottamusta ja esiintyi muutoinkin ennakkoluulottomasti läpi taiston. Hän kykeni pitämään palloa hyvin ja liikkui aktiivisesti 10-alueella – hamuten röyhkeästi ratkaisujaan.

