Kaksi tosi-tv sarjaa voittanut Kristian Heiskari paljastaa, mihin palkintorahat kuluivat: ”Eipä niistä rahoista varmaan ole mitään enää jäljellä…”

Kristian Heiskari kertoo, ettei välitä sosiaalisessa mediassa tulevista negatiivisista kommenteista.

Farmi Suomi -sarjaan mukaan lähtevälle Kristian Heiskarille on jo kertynyt kokemusta reality-ohjelmista ja etenkin niiden voitoista. Heiskari on vienyt nimiinsä jo kaksi voittoa: ensin Big Brother Suomi vuonna 2019 ja seuraavaksi Selviytyjät Suomi vuonna 2021, joka kuvattiin poikkeuksellisesti viidakon sijaan Pohjolassa.

– Tietyllä tavalla kisaan lähtiessä oli jonkinlainen paine, joka tuli ehkä enemmän ulkopuolelta kuin oman pään sisältä. Oli sellainen olo, että olisi haettava se kolmas voitto kotiin, hän kertoo Farmi Suomen pressitilaisuudessa.  

Kaikissa näissä kisoissa palkintona on ollut 30 000 euroa. Heiskari sanoo käyttäneensä voittorahat elämiseen ja yritystoimintaan.

– BB:n jälkeen perustin toiminimen, siinä meni tavaranhankintaan, työkaluihin ja autoihin. Se sujahti aika lailla sinne. Sen jälkeen olin myös pidemmällä reissulla, jolloin tuli sukellettua enemmän ja muutenkin tehtyä enemmän asioita, mitä ei ois tehnyt, jos ei olisi ollut löysää. Selviytyjät-rahoilla olen elänyt sitten arkeani. Eipä niistä rahoista varmaan ole mitään enää jäljellä tai jos on, niin ovat sekoittuneet muihin rahoihin, Heiskari kertoo voittopoteistaan.

Kevääksi Heiskarilla on luvassa lisää sosiaalisen median yhteistöitä ja työharjoittelu kaupalliselle radiokanavalle opiskeluiden kautta. Tämän lisäksi hän paljastaa aivan uudesta aluevaltauksesta yritysmaailmassa.

– Minua on aina kiinnostanut bisnes ja osakkaana oleminen, joten tämä on hieno mahdollisuus siihen. Lähdin viime syksynä mukaan digitaalisen markkinoinnin yritykseen ja olemme nyt starttailemassa toimintaa. Itse tuon omia näkemyksiäni esille somemaailmasta ja minulla on myös taito yhdistää oikeat ihmiset oikeiden yritysten äärelle.

Heiskari kertoo saavansa jonkun verran kommenttia sosiaalisessa mediassa julkisuudestaan. Tosi-tv-tähti ei kuitenkaan piittaa siitä.

– Minua ei kiinnosta pätkän vertaa, jos jotain alkaa mun naama kyllästyttää. Niin kauan, kun pystyn itseäni peilistä katsomaan, niin kauan olen sujut asian kanssa. Ja on tässä maassa enemmänkin naamansa polttaneita telkkarissa ja hyvin tuntuu heilläkin menevän, Heiskari kiteyttää.

Farmi Suomi alkaa Nelosella ja Ruudussa lauantaina 12.2. klo 20.

Lue myös:

    Uusimmat