Kouluttajat syyllistyivät käräjäoikeuden mukaan esimiesaseman väärinkäyttöön.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut sakkoihin kaksi Rannikkolaivaston kouluttajaa, jotka teettivät varusmiehillä asiaankuulumattomia tehtäviä ja kohtelivat näitä nöyryyttävällä tavalla.
Rikosten uhreina oli kymmenkunta sotilaspoliisikoulutuksessa ollutta varusmiestä, joita kouluttajat olivat muun muassa määränneet juoksemaan rangaistukseksi. Rikokset tapahtuivat maalis–syyskuussa 2022, kertoi käräjäoikeus tiistaina.
Sotilaspoliisijoukkueen johtajana toiminut ylikersantti juoksutti käräjäoikeuden mukaan varusmiehiä pitkiäkin aikoja rangaistukseksi esimerkiksi myöhästymisestä tai hitaasta järjestäytymisestä.
– Kysymys oli ollut käskynalaisten uuvuttamisesta rangaistuksenomaisesti ja palvelukseen liittymättömästä syystä sekä heille nöyryyttävällä tavalla kärsimystä aiheuttaen, käräjäoikeuden tiedotteessa sanotaan.
Lisäksi ylikersantti oli käskenyt varusmiehiä vaihtamaan yöllä ulkona nollakelin lumisateessa päälleen uima-asun sekä uimaan vesilammikossa toisten varusmiesten läsnä ollessa.
Myös lievä pahoinpitely
Esimiesaseman väärinkäytön lisäksi ylikersantti syyllistyi käräjäoikeuden mukaan lievään pahoinpitelyyn, kun hän tarttui ja ravisteli varusmiehiä taisteluliiveistä ammuntakoulutuksen yhteydessä.
Myös kouluttajana toiminut aliluutnantti juoksutti käräjäoikeuden mukaan varusmiehiä tarpeettomasti rangaistukseksi epäonnistumisista.
Lisäksi hän määräsi erään varusmiehen kokoamaan telttaa ulkona muiden varusmiesten kanssa, vaikka tämä oli terveyssyistä vapautettuna ulkopalveluksesta.
Käräjäoikeus tuomitsi ylikersantin 60 päiväsakkoon esimiesaseman väärinkäytöstä ja lievästä pahoinpitelystä. Aliluutnantti tuomittiin 25 päiväsakkoon esimiesaseman väärinkäytöstä.
Kolmantena syytettynä olleen kersantin syyte hylättiin, koska sen tueksi ei käräjäoikeuden mukaan ollut näyttöä.
