"Kakolan Piru" istui 38 vuotta vankilassa ja 18 vuotta eristyksissä – kymmenen vuotta sitten Lauri "Jesse" Janhunen vapautui vankilasta ja muutti maalle: "Mä vaan päätin, että mulle riitti"

69-vuotias Lauri "Jesse" Janhunen on istunut elämästään 38 vuotta vankilassa, joista 18 vuotta eristyksissä. Janhunen sanoo nyt, että eristysselissä istuminen johti rikollisuuden kovenemiseen, kun hän tarkoituksellisesti psykopatisoi itsensä selvitäkseen.

MTV Uutiset tapasi Janhusen keskustakirjasto Oodissa järjestetyssä True Crime -tapahtumassa. Janhunen oli aikanaan yksi Suomen vaarallisimmista rikollisista.

– Pienestä koulupinnauksesta jouduin lastenkotiin ja siellä opin sen minkä siellä oppii. Sitten vankilaan viidentoista vanhana. Se oli nuorelle yliopisto.

Ensimmäinen vankeustuomio tuli 1965.

– Vapauden kaipuu ajoi karkaamaan, Janhunen sanoo.

Ampui miehen karkumatkalla

Vuonna 1975 Janhunen ampui karkumatkalla hänen henkeään uhannen miehen. Oikeus katsoi Janhusen vaaralliseksi rikoksen uusijaksi, pakkolaitosvangiksi. Vuonna 1978 Janhunen pisti hammasharjalla Kakolassa toista vankia silmään.

Hän oli vankilassa kymmenen vuotta eristettynä.

– Sanotaanko huumorilla, että olisin ollut mieluummin etulinjassa sotimassa kuin eristyssellissä.

Siinä jää omien ajatusten kanssa vangiksi?

– Joo, mutta siihenkin tottuu. Siihenkin tottuu, Janhunen sanoo.

– Luin kemiaa kuusi vuotta yötä päivää, Janhunen sanoo.

Janhunen keitti sellissä pontikkaa ja rakensi pommin. Yläkerrassa ollut vanki ärsytti metelöinnillä Janhusta vuoden päivät, joten hän ujutti pommin ilmastointiputkea pitkin yläkerran vangin sellin sivulle.

– Se oli suhteellisen voimakas. Seinä rakoili ja viemärit tuhoutuivat.

Yläkerran vanki selvisi ilman fyysisiä vammoja.

Janhunen kirjoitti 1988 muistelmansa "Sellaista vankia ei ole".

Tuomio murhasta

Runsaan 18 vuoden lusimisen jälkeen Janhunen pääsi vankilasta, mutta hänet tuomittiin uudestaan pakkolaitokseen 1992.

Janhunen oli oikeuden mukaan syyllistynyt alentuneesti syyntakeisena murhaan ja tapon yritykseen. Vankilaoikeus asetti vapautumisen vuoteen 2011.

Lauri Janhunen pääsi vankilasta kesäkuussa 2009.

– Ennen vapautumista päätin, että painun maalle. Hyppään irti Helsingistä. Olin aikoinani melkoinen huumevatkaaja, mutta siinä ei saa hetken rauhaa omalle elämälle.

– Mä vaan päätin, että mulle riitti.

Huumeiden käytön Janhunen oli lopettanut kymmenen vuotta ennen vapautumista.

Janhunen asuu nyt rivitalossa Keski-Suomessa.

– Eläkeläiselämää, hän toteaa.

Mitä mietit nyt rikollisesta elämästäsi?

– Siitä olisi paljon jäänyt tekemättä ilman tarkoituksellista eristämistä. Se kovetti minut sillä tavalla, että minusta tuli suoranainen Kakolan Piru.

– Ajattele, neljä seinää ja nuppi sisällä. Ei sulla ole vaihtoehtoina kuin sekoaminen, itsemurha tai harkitusti psykopatisoidut eli kovetat itsesi täysin kaikesta.

Valitsit sen viimeisen?

– Kyllä, koska se pysyy hallinnassa.

Janhunen kertoo, että suunnitteilla on jatko-osa elämänkertaan.

Katso viime kevään Rikospaikan jaksosta  Jan Jalutsin kertomus pitkän eristämisen vaikutuksista. Osio alkaa aikakoodista 13.50.

Rikospaikka jatkuu 18. syyskuuta.

Lue myös:

    Uusimmat