Lasten syntymäpäiville ei kelpaakaan enää kermakakku karkkikoristein. Pyöreitä vuosia juhlivat haluavat juhlapöytään elegantin tai humoristisen fantasiakakun.
Taideteoksia muistuttavissa kakuissa panostetaan koristeluun niin paljon, että moni miettii: raaskiiko tuota edes syödä?
Ulkomailla valtavat mittasuhteet saanut fantasiakakkujen buumi on viime vuosina rantautunut toden teolla myös Suomeen. Kakkukurssit myydään täyteen hetkessä, ja leivonnaisten koristeluun erikoistuneita liikkeitä avataan toinen toisensa jälkeen ympäri Suomea.
Taru Vihavainen, bloginimeltään Pullahiiri, hurahti kakkuiluun jo monia vuosia sitten. Kun hän perusti oman bloginsa, ei Suomessa vielä ollut monia muita kakkubloggareita. Vihavainen laajensi pian toimintaansa kotileivonnasta ja blogin pitämisestä myös kurssien pitämiseen – on hän kirjoittanut myös kakkukirjan.
– Kursseillani noin 95 prosenttia osallistujista on nuoria naisia. Monella on sama tarina kuin minulla, eli omien lasten kautta on innostunut hienojen kakkujen leipomisesta, Vihavainen kertoo.
– Usein lapsen into saada hieno kakku lähteekin innostuneesta äidistä tai isästä, joka on netissä nähnyt mitä upeampia kakkuja, hän jatkaa.
Erikoisliikkeillä pyyhkii hyvin
Pullahiiren tämänkertaisella kurssilla opetellaan kuorruttamaan kakkuja massalla. Lisäksi kurssilaiset harjoittelevat sokerimassakoristeiden tekoa muottien avulla. Moni on ensimmäistä kertaa tekemisissä kakkukoristeiden kanssa.

