Kaisa Mäkäräinen rajussa luisussa – viime kisojen romahdus poikkeuksellista luettavaa

Suomen ampumahiihtotähti Kaisa Mäkäräinen on ajautunut itselleen poikkeukselliseen luisuun. Tasaisella huippusuorittamisellaan maailmancupissa viime vuosina vakuuttanut suomalainen on pudonnut alkukauden kärkitaistelun jälkeen maailmancupin kokonaistilanteessa kahdeksanneksi.

Mäkäräinen taisteli vielä kauden alussa tiukasti maailmancupin kahden kärjessä Italian Dorothea Wiererin kanssa. Viime kisoissa Mäkäräiseltä on kuitenkin nähty hämmentävän heikkoja suorituksia takkuilleen ammunnan myötä.

Seuraavassa ovat listattuna Mäkäräisen viimeisimpien kilpailuiden sijoitukset, tuoreimmat kisat ensin mainiten: 22, 44, 22, 36 ja 58.

Sakkoja Mäkäräiselle on tullut viime kilpailuissa seuraavat määrät per kisa: 5, 4, 6, 6 ja 5.

Kauden alkuunkin Mäkäräiselle sattui yksi heikko kilpailu, kun hän sijoittui Pokljukan normaalikilpailussa joulukuun alussa neljällä sakollaan 30:nneksi.

Mäkäräisen aaltoilleeseen kauteen on silti mahtunut myös poikkeuksellisen kova ammuntajakso: hänellä oli parhaimmillaan hurja 53 puhtaan osuman putki, jossa hän pudotteli 10 peräkkäistä ammuntapaikkaa nollilla. Mäkäräinen napsi peräjälkeen sijat 1, 1, 2 ja 1.

Heti sen jälkeen käynnistyi kuitenkin nykyinen rämpiminen, jossa suomalaisen ammuntavaikeudet ovat jatkuneet kisasta toiseen. Hiihtovauhdillisesti Mäkäräinen on ollut silti yhä kovassa iskussa.

Mäkäräisellä on 10 henkilökohtaisen kisan jälkeen 287 maailmancup-pistettä, ja hän on kokonaistilanteessa kahdeksantena. Kaukana edellä on maailmancupin kärkikaksikko, italialaiset Dorothea Wierer (438 pistettä) ja Lisa Vittozzi (396 pinnaa).

Lue myös:

    Uusimmat