Kaipaatko lisää itseluottamusta? Toimi näin!
Itseluottamus saattaa tuntua sellaiselta ominaisuudelta jota ei itseltään löydy. Psykologi Ilona Rauhala kuitenkin kertoo MTV Lifestylen lukijoille keinoja parantaa itseluottamusta.
Itseluottamuksella pääsee pitkälle, joten on hyvä tietää kuinka kyseistä ominaisuutta voi kehittää eteenpäin.
– Itseluottamus kehittyy onnistumisten ja palautteen kautta. Itsereflektio on tärkeää ja myös itseään parempien seuraaminen ja matkinen, psykologi Ilona Rauhala kertoo.
Hyvä fyysinen kunto ja unenlaatu myös parantavat itseluottamusta, joten näitä asioita ei todellakaan kannata väheksyä.
Onnistumiset ruokkivat itseluottamusta
Erityisesti työelämässä itseluottamuksesta on paljon hyötyä. Psykologi kertookin, että työelämässä kannattaa pyrkiä sellaisiin työtehtäviin tai paikkoihin, jossa saa onnistumisia.
– Itsetuntemus on todella tärkeää, jotta osaa sitten hakeutua oikeisiin paikkoihin. On tärkeää tietää omat vahvuudet. Kaikilla on nimittäin heikkouksia. Ei kannata lähteä sellaisiin työtehtäviin mukaan, jossa niitä onnistumisia ei tule, Rauhala kommentoi.
Omalta mukavuusalueeltaan voi poiketa, kun itseluottamusta on onnistumisten kautta kertynyt riittävästi.
– Kun itseluottamus on hyvällä pohjalla voi venyä hieman pidemmälle ja erilaisiin tehtäviin. Tällöin nimittäin palautuu epäonnistumisilta paremmin.
On myös äärimmäisen tärkeää myös muistaa, että epäonnistumiset eivät johdu ainoastaan itsestään.
Uusimmat
-
17:36
Keskiyöllä USA ja Ruotsi kirjoittavat sopimuksen, jolla voi olla valtava merkitys
-
17:30
Positiiviset salaisuudet voivat olla hyväksi – kunhan kyseessä on "autonominen valinta"
-
17:22
Israel: Viime päivät Gazan maasodan "intensiivisimpiä" – MTV seuraa sotaa
-
17:04
Pariisin olympialaisiin täysi panostus – Olympiakomitea pisti 4,2 miljoonan euron tukipaketin jakoon
-
16:48
Pörssisähkön kuluttajien lompakoille hieman helpotusta itsenäisyyspäivänä
-
16:45
Väinö Karjalainen on Levyraadin vakioraatilainen – musiikin moniosaajalla selkeät tavoitteet uran suhteen
-
16:43
Sanna Marin edusti mustissa – 10 pääministeriä saman pöydän ääressä
-
16:15
Jouluna "valtava riski" terrorihyökkäykselle EU:ssa
-
16:15
Lähteet: F1 suunnittelee uutta kaupunkikisaa Eurooppaan
-
16:15
Suomalaisen sähkömoottoripyörän valtti on uniikki moottori – erikoismallin suunnitteli Mika Häkkinen
-
15:48
Aleksandr Bolshunov harkitsi uransa lopettamista
-
15:45
Putin, Barbie vai Taylor Swift? He ovat ehdolla Time-lehden vuoden henkilöksi
-
15:45
Journalistiliitto: Maria Pettersson sivuun päätoimittajan paikalta
-
15:33
Viihdetoimittajat paljastavat, millaista on Linnan juhlien kulisseissa – tältä maistuu kuuluisa booli
-
15:22
Mies suunnitteli ex-vaimonsa puukottamista – rikoskumppaniksi houkuteltu pelasti
-
15:21
Valioliigassa kauden ensimmäiset valmentajapotkut
-
15:17
Asiantuntija Yhdysvaltain tulevista presidentinvaaleista: "Bidenin pitäisi olla hyvin huolissaan"
-
15:16
Tiesitkö tätä Linnan juhlien boolista? Resepti vuoti julki – testasimme modernisoidun reseptin
-
15:13
Nyrkkeilyn supertähdeltä kova ratkaisu – naisia koskeva päätös oli liikaa
-
15:09
Pelko ajaa Metamórfosin asukkaat jättämään kotinsa
-
Lataa lisää