Kaikkonen: Harkitsen valittamista

Käräjäoikeudelta Nuorisosäätiö-jutussa viiden kuukauden ehdollisen vankeustuomion saanut kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) kirjoittaa blogissaan, että ei pidä tuomiota oikeana.

Kaikkonen kirjoittaa, että päätös tuntuu kovalta. Hän sanoo harkitsevansa, tyytyykö tuomioon vai haluaako valittaa asiasta hovioikeuteen.

– En ole ollut tietoisesti mitään rikosta tekemässä. Täytyy silti harkita, mikä tässä on nyt viisainta. Toisaalta oma kuppi on kyllä jo aika täynnä tätä aihetta. Mielellään tämän jo jättäisi taakse, kirjoittaa Kaikkonen.

Kaikkosen mukaan kyse oli säätiölain ja säätiön sääntöjen tulkinnasta. Hän kirjoittaa, että vaalirahoitukseen liittyvä julkinen ilmapiiri on muutamassa vuodessa muuttunut.

– Se, mikä vielä viime vuosikymmenellä oli tavallinen käytäntö, ei ole enää yhtä hyväksyttävää. Näitä vanhoja käytäntöjä on nyt tarkasteltu uusien, tämän ajan silmälasien läpi. Se on ollut ongelmallista niiden kannalta, jotka on nostettu tikunnokkaan, kirjoittaa Kaikkonen blogissaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat