Joulu on yhdessäolon, perheen ja hiljentymisen aikaa. Kaikki eivät kuitenkaan kokoonnu perheensä pariin aattona. Kolme ihmistä kertoo, kuinka he ovat viettäneet joulua.
Joulua vietetään paitsi hiljentyen perheen kesken, myös monilla muilla tavoin. Heidi, Jenni ja Tapsa kertovat, millä tavalla he ovat viettäneet keskitalven juhlaa.
Heidi, 30, vietti viime joulun ulkomailla, koska kulutusjuhlaksi muuttunut päivä ei aikuistumisen myötä merkitse hänelle enää paljoakaan. Kun muut avasivat paketteja lumisessa Suomessa, Heidi paistatteli päivää Vietnamin auringon alla, eikä ikävöinyt pakkaseen.
– Olin lapsena kova jouluihminen, mutta aikuistuttuani juhla on alkanut merkitä minulle yhä vähemmän. Äitini on lisäksi kova stressaamaan joulusta, joten tiesin tekeväni hänellekin palveluksen, kun hänellä oli yksi suu vähemmän ruokittavana, Heidi kertoo lähtönsä syistä.
Täysin pakoon keskitalven juhlaa Heidi ei Aasiassakaan päässyt, sillä Vietnamissakin vietettiin joulua näkyvästi. Turistikylässä hotellit kilpailivat siitä, kenellä on näyttävimmät joulukoristeet ja Heidin majapaikassa tarjottiin asukkaille ilmainen jouluateria.
– Perinteisiä jouluruokia ei onneksi tarvinnut maistella. Illallinen oli tosin oikea rimanalitus. Kuivat ravut ja perunat maistuivat edellisen päivän jäänteiltä, Heidi sanoo.
Suurempaa joulumieltä Heidi ei Aasiassa saanut, mutta sitä hän ei kaivannutkaan.
– Oli rentouttavaa päästä pois kulutusjuhlan vietosta. Luulen että vietän seuraavan kerran joulua vasta, jos minulla on joskus omia lapsia, Heidi pohtii.

