Ministeri Kai Mykkänen ei pelkää, että suomalaiset työpaikat karkaisivat Kiinaan – "teemme avotaloutena sitä, missä olemme parhaita"
Suomen elintason nousu ei olisi koskaan onnistunut ilman ulkomaisia sijoituksia ja Suomeen virrannutta ulkomaista pääomaa, katsoo kokoomuksen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen.
– Jos haluaa vaurastua, sijoitusten täytyy perustua aika paljon ulkomaiseen pääomaan. jotta olisimme kilpailukykyinen paikka korkean jalostusarvon tuotteille, Mykkänen kertoi aamun Huomenta Suomessa.
Mykkäsen mukaan esimerkiksi Suomen it-buumi ei olisi koskaan toteutunut samassa laajuudessa, jos maahan ei olisi saatu ulkomaisten sijoittajien rahaa.
Mykkänen arveli, että vapaakauppa ja sen edistäminen voivat tuoda Suomelle vielä rutkasi lisää suuria bisnesmahdollisuuksia.
– Olemme monilla mittareilla maailman kärjessä, ja se perustuu siihen, että teemme avotaloutena sitä, missä olemme parhaita.
Mykkäsen mukaan esimerkiksi EU:n ja Japanin välille kaavailtu vapaakauppasopimus saattaisi kasvattaa muun muassa terveysteknologian viennin arvoa huomattavasti.
– Torstaina Japanin johtoa tulee Eurooppaan huippukokoukseen ja on mahdollista, että se (sopimus) saataisiin sovittua, Mykkänen kertoi sopimuksen mahdollisesta sinetöimisestä.
Kiinalainen raha virtaa maailmalle
Myös Suomen vienti Kiinaan sekä kiinalaisten sijoitukset Suomeen kasvavat nyt kohisten. Ministeri ei ole huolissaan, että ilmiö johtaisi suomalaisten työpaikkojen valumiseen ulkomaille.
Kai Mykkänen arvelee, että sijoitusbuumin syynä on enemmänkin se, että Kiinan täytyy hillitä oman taloutensa ylikuumenemista.
– Kiina on yksi maailman suurimpia kasvun ajureita, eivätkä he voi sijoittaa kaikkia pääomia omaan talouteen. Vääjäämättä Kiinaan kertynyttä pääomaa kertyy sijoituksina muualle. On erittäin hyvä. jos Eurooppa ja Suomi näyttäytyvät hyvänä sijoituskohteena.
Ministerin mukaan kansainvälinen kauppa edellyttää sitoutumista samoihin perusoikeuksiin, ettei maiden väliseen kilpailuun synny liian suuria vinoumia.
– Kiinassa rajuimmat hikipajat ovat rutkasti vähentyneet ja palkkataso nousee kohisten.
Silti Mykkänen näkee, että Kiina on haastava maa sen suhteen, kuinka se saadaan sitoutettua esimerkiksi noudattamaan työntekijöiden kansainvälisiä perusoikeuksia.
Samalla lailla Mykkänen muistuttaa, että maailmalla toimivien suomalaisyritysten tulee toimia rehellisesti ja lakeja noudattamalla.
Uusimmat
-
21:00
Vuosisadan alku – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden kahdeksas finalisti
-
20:52
Ukraina: Kahovkan padon tekoaltaasta ei saada enää jäähdytysvettä Zaporizhzhjan ydinvoimalaan – MTV seuraa sotaa
-
20:51
Tutkimuslaitos: Kahovkan padon tuhon hetkellä mitattiin räjähdykseen viittaavaa seismistä toimintaa
-
20:47
Yle: Poliisi tutkii Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan viestittelyä alaikäisille oppilailleen – erosi tehtävästään
-
20:32
Veikkausliigassa erittäin poikkeuksellinen maali – sivurajaheitto lingottiin verkkoon
-
20:21
Marin matkusti Brysseliin palkittavaksi ja tapaamaan Stoltenbergin – "Haluan korostaa naispuolisten roolimallien tärkeyttä"
-
20:13
Larry-koira oli kamalassa kunnossa löydettäessä – koki upean muodonmuutoksen hyväntekijöiden ansiosta
-
20:10
Iso yllätys Ranskan avoimissa – haastaja torppasi suursuosikin pihalle ja eteni finaaliin
-
20:00
Maria, 21, on yksi Love Islandin yllättäjänaisista – yksi miestyyppi on hänelle täysi turn off
-
19:55
"84-vuotias isoäiti soitti illalla itkien ja hyvästeli meidät" – sen jälkeen ukrainalaisen Nilan yhteys tulva-alueelle katkesi
-
19:53
Leijonien olympiavoittaja suuntaa uusiin maisemiin – sopimus huippuseuraan
-
19:21
Veitsimies puukotti kuutta Ranskassa, neljä pientä lasta kriittisessä tilassa – syyttäjän mukaan tekijällä ei terroristista motiivia
-
19:02
Puiden halailu tekee oikeasti hyvää terveydelle? Luonnosta saatavat mikrobit voivat suojata jopa Alzheimerin taudilta
-
19:02
Romanssihuhut kiihtyvät! Shakira viihtyy Lewis Hamiltonin seurassa
-
18:45
Rajua tylytystä valkovenäläistähdelle: "Kuvottavinta, mitä voi olla"
-
18:40
Yllättävän selkäsaunan saanut suomalaisottelija palaa kehään
-
18:03
Tietokonevalmistaja Acer vienyt Venäjälle yli 70 miljoonan dollarin edestä laitteistoja sanktioista huolimatta
-
18:03
Maajussi-Francesco vie puolisoehdokkaansa hyytävään meriveteen uimaan: "En voinut suomalaisena perääntyä"
-
18:01
Barkovin Floridalla vuori kiivettävänä – NHL-finaalisirkus vaihtaa osoitetta: "Ei pidä mennä asioiden edelle"
-
17:54
Vajaa kaksi kolmasosaa käytti äänioikeuttaan vihreiden puheenjohtajavaalissa: "Vahva valtakirja"
-
Lataa lisää