Kahden miehen epäillään ammuskelleen ilmaan Helsingissä, kukaan ei loukkaantunut: "Toinen löytyi lähistöltä autosta nukkumasta"

Veljesten välienselvittely äityi rappukäytäväammuskeluksi 0:31
Syyskuussa 2018 veljesten välienselvittely Nurmeksessa äityi ammuskeluksi rappukäytävässä.

Epäilty ilmaan ammuskelu tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä Kannelmäen Sitratorilla.

Kahden miehen epäillään syyllistyneen vaaran aiheuttamiseen ja ampuma-aserikokseen Helsingin Kannelmäessä sijaitsevalla Sitratorilla aamukolmen jälkeen lauantaina 13. huhtikuuta 2019.

Miesten epäillään ampuneen käsiaseella laukauksia ilmaan.

– Sivullinen henkilö ilmoitti hätäkeskukseen, että noin kymmenen miehen joukko tappelee ravintolan edustalla ja tässä yhteydessä on myös ammuttu laukauksia. Poliisi tapasi tapahtumapaikalla useita henkilöitä, joista yhden poliisi otti kiinni rikoksesta epäiltynä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Reijo Enqvist Helsingin poliisilaitokselta.

– Toinen epäilty löytyi lähistöltä autosta nukkumasta. Myös hänet otettiin kiinni edellä mainituista rikoksista epäiltynä. Poliisi on saanut haltuunsa epäillyt tekoaseet, Enqvist jatkaa.

Poliisin tietojen mukaan kukaan ei loukkaantunut ammuskelun yhteydessä ja laukaukset suunnattiin ylös ilmaan. Poliisi jatkaa asian tutkintaa.

Lue myös:

    Uusimmat