Tuhannet ihmiset reunustivat Louisvillen katuja, kun nyrkkeilylegenda Muhammad Alin hautajaissaattue aloitti kierroksensa Alin kotikaupungissa. Viime viikolla 74-vuotiaana kuollut Ali haudataan tänään illalla.
Saattue kulki Alille tärkeiden paikkojen kautta. Reitillä ohitettiin muun muassa hänen lapsuuskotinsa, museo ja kulttuurikeskus Ali Center sekä afrikkalais-amerikkalaisen perinnön keskus. Kulkue kulki myös Muhammad Ali Boulevard -katua ennen saapumistaan Cave Hill -hautausmaalle, jonne Ali haudattiin.
Saattueen ensimmäisillä kilometreillä katsojat ottivat kadunvarsilta kuvia ja huusivat Alin nimeä. Alin poikavuosien kodin lähellä odottaneilla oli kylttejä sekä kukkia legendan kunniaksi.
– Lapset täällä rakastavat häntä. Hän on aina ollut toivonlähde tälle alueelle. Näille nuorille hän on esimerkki, Toya Johnson kuvaili kadun laidalta.
Louisvillelaiselle taksinkuljettajalle Fred Dillonillekin Ali oli sankari.
– Hän oli lukittuna ruumiiseensa, Dillon sanoi viitaten Alin taistoon Parkinsonin tautia vastaan.
– Nyt hän voi liidellä kuin perhonen.
Hautajaisissa Alin arkkua kantoivat muun muassa näyttelijä Will Smith sekä raskaansarjan entiset maailmanmestarit Mike Tyson ja Lennox Lewis. Tysonin osalta raskas tehtävä sai vahvistuksensa vasta varhain perjantaina.