Kadonneeksi ilmoitettu mies löytyi surmattuna metsästä Hauholla – syyttäjä vaatii nelikymppiselle naiselle 10 vuoden vankeusrangaistusta taposta

Hieman alle nelikymppiselle naiselle luettiin maanantaina Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa syyte miehen taposta ja hautarauhan rikkomisesta. Samassa yhteydessä luettiin syytteet nelikymppiselle miehelle hautarauhan rikkomisesta ja rikoksentekijän suojelemisesta.

Henkirikos tapahtui Hämeenlinnassa kesäkuun lopussa. Syytteen mukaan nainen tappoi miehen Hauholla sijaitsevan vanhan huoltoaseman pihalla 29. kesäkuuta.

Kaksi lyöntiä veitsellä

Haastehakemuksesta ilmenee, että nainen löi miestä kaksi kertaa teräaseella. Ensimmäinen lyönti osui miehen pakaraan ja toinen rintakehän oikealle puolelle.

Rintaan osunut veitsenisku aiheutti lähes 15 senttimetrin syvyisen pistohaavan, joka lävisti muun muassa miehen sydänpussin ja aortan.

Lyönti aiheutti verenvuodon sydänpussiin ja rintaonteloon, ja mies kuoli tapahtumapaikalle.

Nainen tunnusti esitutkinnassa aiheuttaneensa miehen kuoleman puukoniskulla.

Vainaja kuljetettiin auton takakontissa

Henkirikoksen jälkeen syytetyt nainen ja mies käsittelivät yhdessä hautaamatonta ruumista pahennusta herättävällä tavalla.

Syytteen mukaan kaksikko raahasi ruumiin pian kuolettavan lyönnin jälkeen vanhan huoltoaseman pihalla sijaitsevan pensasaidan viereen ja peittivät sen kahdella peitolla.

Seuraavana päivänä, lauantaina 30. kesäkuuta, nainen hävitti miehen ruumiin kuljettamalla sen metsään aiemmin hankitulla miessyytetyn autolla. Auton takakontti oli suojattu jätesäkeillä ennen kuljetusta.

Ruumis piilotettiin metsään

Ruumis kuljetettiin tekopaikalta noin neljän kilometrin päähän sijaitsevan metsäautotien varteen, missä ruumis nostettiin autosta ja raahattiin osittain kuusen alle metsän reunaan.

Nainen laittoi syytteen mukaan metsään jätetyn ruumiin päälle peittoja, risuja ja puun rankoja sekä auton tavaratilan maton ja jätäsäkkejä.

Esitutkinnassa mies myönsi toimineensa auton kuljettajana. Hän myönsi myös nostaneensa ruumiin autoon ja autosta pois.

Mies myöntää tekonsa, mutta hän katsoo olevansa naisen lähiomainen.

Myi auton, jolla ruumista kuljetettiin

Hautarauhan rikkomisen lisäksi miestä syytetään myös rikoksentekijän suojelemisesta, koska hän tiesi henkirikoksesta ja hävitti yhdessä naisen kanssa todisteita, kuten tapossa käytetyn teräaseen ja ruumiin kuljettamisessa käytetyn auton.

Mies ajoi autoa, kun tekovälineenä käytetty puukko hävitettiin. Auton mies myi tämän jälkeen eteenpäin, päivä sen jälkeen, kun ruumis oli kuljetettu autolla metsään. Auton ostaja ei liity mitenkään rikoksiin.

Ruumis löytyi samana päivänä, sunnuntaina 1. heinäkuuta, metsäautotien läheisyydestä. Vainaja oli ilmoitettu kadonneeksi aiemmin saman päivän aikana.

Poliisi epäili heti henkilön joutuneen henkirikoksen uhriksi.

Molemmilla väkivaltarikoksia taustallaan

Kanta-Hämeen käräjäoikeus vangitsi noin nelikymppisen miehen ja samanikäisen naisen rikoksesta epäiltynä muutama päivää ruumiin löytymisen jälkeen.

Naisella on taustallaan muun muassa väkivaltarikoksia. Hänet on tuomittu ainakin pahoinpitelyistä, rattijuopumuksista sekä lievästä eläinsuojelurikoksesta ja eläinsuojelurikkomuksesta.

Miehellä on kontollaan rikostuomioita ainakin 2000-luvun alusta lähtien. Rikoksista synkin liittyy tapahtumiin vuonna 2012, jolloin mies kuristi hengiltä avopuolisonsa. Teko tapahtui, kun mies odotti oikeudenkäyntiä naiseen kohdistuneisiin pahoinpitelyihin liittyen.

Nainen ollut vangittuna kesästä saakka

Syyttäjä vaatii naiselle nyt vähintään kymmenen vuoden vankeusrangaistusta taposta. Miehelle syyttäjä vaatii vähintään 40 päivän mittaista ehdotonta vankeusrangaistusta.

Nainen on ollut vangittuna heinäkuun alusta alkaen. Mies oli vangittuna runsaat kaksi viikkoa ja hän pääsi vapaaksi jo heinäkuussa.

Jutussa annetaan tuomio ensi viikon torstaina.

Lue myös:

    Uusimmat