Kaasun- ja öljynporaus uhkaavat perinteistä poropaimentolaisuutta Venäjän arktisessa Jamalissa

Venäjällä pelätään poropaimentolaisuuden katoamista 2:20

Venäjä aikoo lisätä öljyn ja maakaasun tuotantoaan arktisella alueellaan. Tämä huolestuttaa alkuperäiskansoja, jotka pelkäävät kulttuurinsa ja elinkeinojensa katoamista.

Jäämereen rajoittuvalla Jamalin niemimaalla paimentolaiset on määrätty teurastamaan seitsemäsosan porokannastaan. Jamalissa poronhoito on ollut perinteisesti paimentolaista. Paikalliset nenetsit ja ympäristöaktivistit uskovat, että käsky liittyy Moskovan haluun hyödyntää suuren alueen luonnonvaroja.

Tutkijan mukaan poroja on liikaa

– Viime vuosina, alkaen vuodesta 2000, öljy- ja kaasuteollisuus arktisella alueella alkoi kehittyä. Keskustelut siitä, että siellä on liikaa poroja ja liian vähän laidunmaata alkoivat olla jatkuvia, erityisesti Jamalin alueella, sanoo antropologi Olga Murashko APTN-kuvapalvelun haastattelussa.

Venäjän akatemian tutkija torjuu epäilyt kaivannaisten ja porojen tappokäskyn yhteydestä. Hänen mukaansa porojen määrä on lähes kolminkertaistunut 15 vuodessa.

– Porot ovat syöneet kaiken ruokavarastonsa, mitä heidän ei olisi pitänyt syödä. Olemme nyt kuilun reunalla porotaloudessa ja laidunmaiden tilan suhteen, vanhempi tutkija Ludmila Morozova toteaa.

Teurastusmääräys koskee noin 250 000 poroa. Teurastamojen rakentamisen kustantaa kaasu- ja öljybisnes, sanoo Jamalin alueen maatalousosaston apulaisjohtaja Andrei Rubashkin.

Nettivetoomus Putinille

Nenetsiporonhoitaja Eiko Serotetto on käynnistänyt netissä vetoomuksen porojen teurastuksen pysäyttämiseksi. Tarkoitus on herätellä päättäjiä presidentti Vladimir Putinia myöten.

– Päätin käynnistää vetoomuksen, koska jokaisen itsenäisen poronhoitajan pitäisi saada itse päättää porojensa kohtalosta, Serotetto sanoo ja jatkaa, että poronhoitokin pitäisi nähdä elinvoimaisena elinkeinona.

Ihmiset eivät myöskään tiedä, miten ja kuinka paljon he saavat korvauksia teurastetuista poroista. Kyse ei ole vain rahasta, vaan myös perinteisestä tavasta elää.

– (Porojen kasvattaminen) on suuritöistä, ja vaivalloista, tunteellista, ja kaikkea. Sitä laittaa sielustaan ja ruumiistaan kaikkensa (porolauman kasvattamiseen), huokaa nenetsiaktivisti Tatjana Lar

Jamalin energian merkitys kasvaa

Arktisen alueen merkitys energiavarastona kasvaa Venäjällä. Öljy-yhtiö Gazprom pumppaa jo nyt Jamalista vuosittain 115 miljardia kuutiota maakaasua. Gazpromin mukaan alueella on myös öljyä usea miljardi tynnyrillistä.

Suomesta tulee arktisen alueen neuvoston puheenjohtaja ensi vuonna. Neuvostossa keskustellaan muun muassa alueen alkuperäiskansojen tilasta ja asemasta.  

Lue myös:

    Uusimmat