Kaapo Kakko ja kumppanit saivat sapiskaa saamattomuudestaan – Jack Hughes varasti huomion odotetussa kohtaamisessa

New Jersey Devils saalisti Kaapo Kakon edustaman New York Rangersin kustannuksella NHL-kauden avausvoittonsa. Tulokashyökkääjä Jack Hughes sai 5-2-kotivoitossa uransa ensimmäisen NHL-pisteen.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun aiemmin junioreissa ja maajoukkuepaidassa vastakkain olleet viime kesän tähtivaraukset kohtasivat NHL-jäällä.

18-vuotiaat jäivät kuitenkin ottelussa lähinnä varjoihin. Kakko pelasi ottelussa 16 ja Hughes vain 13 minuuttia. Vähästä peliajastaan huolimatta kotijäällään pelannut yhdysvaltalainen valittiin ottelun kakkostähdeksi.

– Kuulutuksen kuuleminen syöttööni oli erityistä minulle. He taitavat olla isoja fanejani, joten oli aika siistiä katsoa katsomoon ja nähdä muutamia Hughes-paitoja, hän iloitsi suurta hetkeään.

– Tämä oli iso voitto meille. Tarvitsimme sen saadaksemme itseluottamuksemme takaisin.

– Olen seitsemän kertaa kymmenestä valunut laitaan enkä ole oikein mennyt maalille, joten ehkä alan nyt mennä enemmän maalille, Hughes sanoi syöttämästään 3-1-maalista.

Kumpikin sai reippaasti peliaikaa ylivoimalla, mutta Rangersin kohdalla kuusikaan yritystä ei johtanut maaliin. Kakko ampui ottelussa vain kahdesti kohti maalia.

– Ylivoiman pitää olla parempaa ja meidän täytyy hyödyntää saamamme tilaisuudet, vaati Rangers-päävalmentaja David Quinn New York Post -lehden mukaan.

– Olemme puhuneet kiekonhallinnastamme ikuisuuden. Joskus pelinrakentelumme vahingoittaa meitä, kun luulemme, että meidän täytyy luoda tilanteita koko ajan, Quinn tuskaili.

Paikallisvastustajat ovat tässä vaiheessa itäisen konferenssin häntäpäässä, mutta Rangers on pelannut vasta neljä ottelua – jopa kolme vähemmän kuin Devils.

Lue myös:

    Uusimmat