Kaapo Kakko asteli illalla outoon ja hiljaiseen yksinäisyyteen – "Nyt pitää pärjätä yksin"

Kaapo Kakko asteli Ranska-pelin jälkeen outoon tilanteeseen. Hän oli yksin.

MAINOS

Jääkiekon MM-kisat C Morella!

Suomi – Saksa tiistaina 21.5. klo 13.15 C More Sport 1/MTV3

Kaikki ottelut suorana C Morella. Suoratoistona ottelut katsottavissa vain cmore.fi-palvelussa.

Kakon kämppäkaverina jo viikkokausia ollut Eetu Luostarinen matkasi kotiin sunnuntaina ennen kuin Leijonat lähti pelaamaan Ranskaa vastaan. Pelin jälkeen Kakko meni hotellihuoneeseensa, ja huhtikuun alusta asti samassa huoneessa ollut Luostarinen ei ollutkaan vieressä.

Olo oli väistämättä yksinäinen.

– On aina käyty pelit läpi vähän kummaltakin, että mitä paikkoja on ollut ja muuta. Nyt pitää ottaa puhelinyhteys johonkin kaveriin, niin saa vähän jutella, Kakko sanoi.

Kakko kertoi olevansa enemmän porukassa viihtyvä ihminen, joten senkin takia yksin jääminen on penseää. Huoneessa oli ankea tunnelma pari päivää, kun Luostarinen loukkaantui perjantai-iltana ja nopeasti selvisi, että hän lähtee kotiin.

– Eetu lähti, niin vähän välillä tylsää on, mutta ollaan nyt yksinään ja katsotaan, jos joku kokeneempi ajaa ohi ja ottaa oman huoneen, Kakko sanoi.

Kakko ja Luostarinen eivät tunteneet ennen tätä kevättä, mutta MM-leirityksen alusta lähtien he ovat olleet toisilleen ihmiset, jonka kanssa on ollut väistämättä kaikkein eniten tekemisissä päivästä toiseen. Siinä tulee väistämättä läheiseksi.

– Tutuksi on tullut ja Eetu on hauska jätkä. Varmasti olemme viesteillä yhteyksissä pelien jälkeen. Monta viikkoa olin Eetun kanssa samassa huoneessa ja aika tuttu kaveri alkoi olemaan. Nyt pitää pärjätä yksin.

Kakko ja Luostarinen pelasivat yhdessä paljon Playstationia. Samalla sekin ilo poistui Kakon MM-arjesta.

– Eetun mukana lähti sekin. Nyt on pelit loppu kokonaan, ei ole pleikkaa enää.

Lue myös:

    Uusimmat