JYP-luotsin kyseenalainen tempaus esillä pukukopissa – "Ei tässä mitään anteeksipyydellä"

Mikko Heiskanen kertaa tapahtumaketjua, joka teki hänestä JYP-päävalmentajan: "Aikamoinen action oli päällä" 1:34
Mikko Heiskanen kertaa tapahtumaketjua, joka teki hänestä JYP-päävalmentajan: "Aikamoinen action oli päällä"

Tuore JYP-päävalmentaja Mikko Heiskanen kritisoi taannoin kovin sanoin joukkueensa kärkiyksilöitä mediassa. Heiskasen mukaan tapaus on käyty läpi pukukopissa. Seitsemän ottelun tappioputkessa tarpovassa joukkueessa ilmapiiri on herkkä, mutta parempi kuin aiemmin. 

Jukka Rautakorpi ja Ville Nieminen vapautettiin tehtävistään juuri ennen joulua. Sen jälkeen päävalmentajaksi hypännyt Mikko Heiskanen on luotsannut joukkuetta seitsemän ottelun ajan. Saldo on ruma: pelkkiä tappioita. 

Seura on kovassa myllytyksessä. Tiistaina joukkueen kannattajaryhmä julkaisi seurajohdon kanssa pidetyn palaverin antia. Julkaisussa ladeltiin JYPin kertoneen uusia syitä ja perusteita valmennuskaksikon potkuille. 

Myöhemmin seuran hallituksen puheenjohtaja Jukka Seppänen sanoi, että kannattajien väite, jonka mukaan JYP-johto olisi sanonut, että "valmentajakaksikko ei kohdellut pelaajia heidän ansaitsemallaan tavalla", oli enemmänkin kannattajien johtopäätös, eikä kyseisiä sanoja käytetty.

Päävalmentaja Heiskasen mukaan tilanne on JYP-kopissa surkeista peliotteista ja mediamyllytyksestä huolimatta hyvä.

– Mutta kyllä se on tietyllä tavalla herkässä, kuten on peleissäkin ollut. Kun tulee se ensimmäinen epäonnistuminen tai maali kolahtaa omiin, niin se on herkässä löpsähtää se homma. Sitä kestämistä ja sietämistä pitää pystyä parantamaan, Heiskanen sanoo. 

Myös hiljattain JYP-kapteeniksi nostettu Teemu Eronen kehuu ympäristön muuttuneen nyt parempaan suuntaan.

– Ilmapiiri on sellainen, että keskitytään enemmän kommunikointiin. Sanotaanko, että pikkaisen enemmän ihmisläheisempää, Eronen sanoo. 

Heiskaselle Erosen esiin nostamat arvot ja yksityiskohdat ovat valmennusfilosofian ytimessä. 

– Taisi olla ensimmäinen palaveri joukkueen kanssa, kun sanoin, että nyt täällä ei ole enää titteleitä, vaan ihmiset paikalla. Se on itselleni ollut sellainen arvo, että se ihminen pitää tuoda tuonne koppiin ennen pelaajia tai muita. 

Heiskanen kohahdutti viime keskiviikon Kärpät-ottelun jälkeen. Päävalmentaja antoi rajua palautetta kärkipelaajilleen julkisesti lehdistötilaisuudessa

Olen huolissani tuosta meidän kärjestämme tällä hetkellä. Vaatimukset ovat kovat, mutta mitään ei olla valmiita tuomaan tuonne kentälle, Heiskanen tylytti tuolloin.

Nyt Heiskanen kertoo, että syyttävään ulostuloon palattiin pelaajien kanssa myöhemmin. 

– No varmasti oppirahoja on itsellenikin, että miten julkisuudessa ja mediassa käyttäydytään. Pelaajien kanssa se käytiin rehellisesti ja avoimesti läpi. Kättä pystyyn virheen merkiksi aina välillä. Ei tässä mitään anteeksipyydellä, seison omien sanojeni takana, vastuu kuuluu minulle. Se on käsitelty ja asioista on menty eteenpäin, hän sanoo.

JYP on askissa seuraavaksi perjantaina, kun se kohtaa Jyväskylässä HIFK:n.

– Tässä ollaan arjessa kiinni, mutta hienoa saada mitattua, että mitä ollaan tällä viikolla saatu aikaan. Toivottavasti saadaan halliin mökää, ääntä ja tunnelmaa. 

JYP-kannattajat osoittivat viime viikon KalPa-ottelun kahden ensimmäisen erän ajan mieltään jättämällä fanikatsomon tyhjäksi. Luottamusta lähdetään nyt ansaitsemaan pikku hiljaa. 

– Me tarvitsemme JYP-yhteisön tähän taakse. Meidän on ansaittava heidän uskonsa. Minulla ja joukkueella ja koko seuran työntekijöillä on iso niin sanottu velanmaksun paikka. Sen velan me tulemme maksamaan takaisin. 

Lue myös:

    Uusimmat