Champions Hockey Leaguen kahdella voitolla startannut JYP säästelee avainmiehiään harjoitusotteluissa.
Viime kaudella European Trophyn voittanut JYP aloitti eurokannun puolustamisen vakuuttavalla tavalla. Hurrikaanijoukkue kaatoi kotonaan Salzburgin ja Klotenin komeillen I-lohkon ykkösenä kahden ottelukierroksen jälkeen.
Paperilla JYP on heikentynyt viime kaudesta erityisesti puolustuksen osalta, joten voittoisa alku uudessa huippusarjassa oli päävalmentaja Marko Virtasen mieleen.
– Näistä kahdesta pelistä saatu tieto on arvokasta. Avasimme hyvin, mutta kyllä meillä on kova lohko. Salzburgilla on käytössään pohjaton säkki rahaa ja myös Kloten on erittäin laadukas, Virtanen arvioi MTV Sportille.
– Tämän lisäksi HV71 mainostaa itseään Euroopan parhaana seurana, joten kovassa seurassa ollaan, Virtanen jatkoi.
JYPin urakointi CHL:ssä jatkuu reissulla Keski-Eurooppaan. 5. syyskuuta edessä on vierailu Salzburgin kotiluolassa ja kahta päivää myöhemmin Klotenin luona.
Ennen CHL-pelien jatkumista JYP pelaa kaksi harjoitusottelua. KalPaa ja Pelicansia vastaan jyväskyläläisten kokoonpano muuttuu rajusti CHL-otteluista.
– Jo viime vuodesta opimme sen, että eurosarja vie mennessään. Koko ajan pelataan voitosta eikä ole mahdollisuutta kokeilla uusia juttuja.
– Silloin emme voineet peluuttaa meidän omia junnuja ja JYP-Akatemian pelaajia. Nyt kokeillaan eri asioita ja peluutetaan nuoria. Se on näiden treenipelien isoin juttu, Virtanen alleviivasi.
Uusimmat
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
Lataa lisää