Latvian pääministerin mukaan Itämerellä on havaittu kaapelivaurio.
Latvian pääministeri Evika Silinan mukaan kyseessä on valokuitukaapeli, joka kuuluu yksityiselle yritykselle.
Silina kertoo, että vaurio ei ole aiheuttanut vahinkoa tietoliikenteen käyttäjille. Pääministeri kertoo olevansa yhteydessä eri viranomaistahoihin tapahtuneen tiimoilta. Latvian poliisi on käynnistänyt tutkinnan tapahtuneesta ja olosuhteita selvitetään parhaillaan.

Vaurio on tapahtunut Liepājan satamakaupungin lähellä. Uutistoimisto Reuters kertoo, että kyseessä on Liettuan ja Latvian välinen kaapeli.
Latvian poliisi kertoo Delfi-uutissivustolle, että todennäköinen syyllinen on alus, joka rannikkovartioston tietojen mukaan liikkui ensin toisen, ei aktiivisen kaapelin yli. Sen jälkeen alus muutti kurssiaan käytössä olleen, nyt vaurioituneen kaapelin kohdalle.
Ketään ei ole pidätetty
Latvian poliisin mukaan kaapelivaurio tapahtui perjantaina 2. päivä tammikuuta. Tieto vauriosta saatiin lauantaina.


