Juuri nyt: Amerikkalaismedian mukaan Iran on kutsunut Yhdysvallat apuun koneturman tutkinnassa

Iran on kutsunut Yhdysvaltojen onnettomuustutkintaviranomaiset auttamaan pudonneen matkustajakoneen tutkinnassa, kertoo New York Times.

Aiemmin Iran on muun muassa kertonut, ettei se luovuta matkustajakoneen mustia laatikoita amerikkalaisille.

Iranilainen ilmailuviranomainen kertoo puolestaan CNN:lle, että tarvittaessa he ovat valmiita käyttämään Ranskan tai Kanadan asiantuntijoita laatikoiden analysointiin. Turman tutkintavastuu on Iranin viranomaisilla.

Ilmailualan asiantuntijoiden mukaan vain muutamat maat kykenevät analysoimaan mustia laatikoita. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Britannia, Ranska, Saksa ja Yhdysvallat.

Mustat laatikot tallentavat tietoa lentokoneen tapahtumista, ja niitä käytetään onnettomuuksien selvittämiseksi.

Ukrainalaiskone syöksyi maahan Iranissa eilen aamulla, ja kaikki koneessa olleet 176 ihmistä kuolivat.

Ukraina vaatii varauksetonta tukea

Ukraina vaati tänään varauksetonta tukea tutkijoilleen, jotka selvittävät Iranissa pudonneen ukrainalaiskoneen turmaa. Ukraina otti kantaa asiaan sen jälkeen, kun amerikkalaismedia oli raportoinut, että kone oli pudotettu vahingossa ammutulla ohjuksella.

Iran kiisti tiedot, joiden mukaan matkustajakoneen maahansyöksyn olisi aiheuttanut ohjus.

– Katastrofin yksityiskohdat ovat edelleen epäselvät, sanoi Ukrainan varaulkoministeri Sergiy Kyslytsya YK:n kokouksessa New Yorkissa.

Hänen mukaansa nyt on asiantuntijoiden tehtävänä tutkia ja löytää vastaukset kysymykseen, mikä aiheutti maahansyöksyn.

– Jotta tuo toteutuu, asiantuntijoidemme on saatava varaukseton tuki tutkimuksilleen, varaulkoministeri painotti.

Lue myös:

    Uusimmat