Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Jussi Niinistön mukaan Suomen on otettava oppia Ukrainan tapahtumista.
Kannanotossaan Niinistö sanoo, että jos tilanne edelleen kärjistyy ja sota syttyy, on Suomen nostettava valmiuttaan.
– Jo tällä hetkellä niin Puolustusvoimissa, puolustusministeriössä kuin Suomen valtiojohdossakin on tehostettu tilannekuvan ylläpitoa. Vielä ei ole joukkojen valmiuden kohottamisen aika, hän kirjoittaa.
Niinistön mukaan uhka aseidenkäytöstä Ukrainassa on todellinen. Tilanteessa on Niinistön näkemyksen mukaan historiallisia yhtymäkohtia Georgian sotaa edeltäneeseen tilanteeseen.
– Suomen on entistä tärkeämpää huolehtia omasta uskottavasta puolustuskyvystään: yleisestä asevelvollisuudesta ja koko maan puolustamisesta. Uusia uhkia on syntynyt, kuten kybersota, mutta Ukraina opettaa meille, että perinteinen voimankäyttö on edelleen mahdollista politiikan jatkeena, Niinistö kirjoittaa.
Uusimmat
-
11:53
Helsingin kaupungin verkkosivuilla palvelunestohyökkäys
-
11:52
MTV Malmössä – näin poikkeuksellisen suuret turvatoimet näkyvät euroviisukaupungissa
-
11:52
Oireet voivat olla pelottaviakin – tällainen on Suomessa nyt lisääntyvä hinkuyskä
-
11:32
Kalle Rovanperältä lupaavaa herkuttelua – nyt apuna vielä valttikortti
-
11:15
Pikaratikka kolarissa Helsingissä – auto pyörähti katon kautta ympäri
-
11:08
Posti aloittaa jälleen muutosneuvottelut – jopa 250 voi saada potkut
-
10:58
13-vuotias poika pakotettiin maksumieheksi Espoossa – viidakkoveitsellä aseistautunut ryöstäjä sai saaliksi neljä energiajuomaa
-
10:48
Nuoret kokevat laajasti häirintää asiakaspalvelutyössä – nämä alat nousevat esiin
-
10:45
Poliisi: Nuoret pahoinpidelleet toisiaan Espoossa
-
10:28
Salkkarit-tähti Axel Milliam ja Yasmin-rakas: Kihlat!
-
10:27
Putinin armeija harjoittelee taktisten ydinaseiden käyttöä
-
10:12
FT: Suomi vahvistaa valmiuttaan sotaan – "Taso vertaansa vailla"
-
10:00
Tiesitkö tätä hapankorpusta? Leipäasiantuntijat muistuttavat tärkeästä seikasta
-
09:53
Olkiluoto 2:n vuosihuolto venyy
-
09:52
Ratkesiko snookerin MM-finaali tähän? Massiivinen hetki päätti pelipäivän – "Paljon jännitystä"
-
09:46
Paljastus Jari Saarion leikkauksen kulisseista: amputaatio keskeytettiin viime hetkellä
-
09:42
Sarjavaras iski – kohteena postilähetykset
-
09:42
Israelin armeija haluaa 100 000 Rafahin asukkaan siirtyvän – maahyökkäystä kärsivään kaupunkiin odotetaan
-
09:26
Putin valvoi viime yön Moskovan pormestarin kanssa
-
09:22
Toronton NHL-tähti Tre Kronoriin
-
Lataa lisää