Juontajakaksikko on yhdessä lomalla Teneriffalla.
Radiotoimittaja Jenni Alexandrova on ollut lomailemassa viikon verran poikansa kanssa Teneriffalla. Myös hänen juontajakollegansa Sami Kuronen ja tämän kahdeksanvuotias Oona-tytär ovat samassa kohteessa.
LUE LISÄÄ: Jenni Alexandrova ja Sami Kuronen yhteisellä lomamatkalla Teneriffalla – radiojuontaja vastaa viimein suhdehuhuihin
Suomen hallitus on ilmoittanut, että suosittelevat kaikille ulkomailta tuleville 14 päivän karanteenia koronariskin vuoksi.
Kurosen ja Alexandrovan esimies otti asian vakavasti. He päätyivät lopulta siihen ratkaisuun, että Radio Aallon aamua juontavan kaksikon on parempi pysyä karanteenissa kotona. Juontajakaksikon karanteenista kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
– Ainakin maanantaiksi ja tiistaiksi meille on hankittu tuuraajat. Nyt pohditaan sitä, että onko meidän koteihimme mahdollista rakentaa jonkin sortin lähetysstudioita. Haasteena on myös se, kun olemme eri osoitteissa.
– Tekniikka tekee nyt kovasti töitä sen eteen, että saisimme mahdollistettua tämän. Mitään ei voi luvata, emmä tiedä, onnistuuko se, Alexandrova kertoo puhelimitse Teneriffalta MTV Uutisille.
Myös Alexandrovan poika jää tiettävästi kotiin karanteeniin.
