Juoko lapsesi energiajuomia? Tuore tutkimus paljasti pelottavat seuraukset!

Tuoreen sveitsiläistutkimuksen mukaan runsaasti kofeiinipitoisia virvoitusjuomia ja energiajuomia kuluttavat teinit saattavat vaarantaa aivojensa kehityksen.

Tutkijat kertovat olevansa huolestuneita siitä, että teinien kofeiininkulutus on lisääntynyt jopa 70 prosentilla viimeisten 30 vuoden aikana. Tutkimuksen mukaan lapset ja murrosikäiset, jotka juovat enemmän kuin kolme tölkillistä energiajuomaa tai suurta pullollista Cola-juomia päivittäin, saattavat vaarantaa aivojensa kehityksen.

Tutkimusta johtanut professori Reto Huber Zurichin yliopistollisesta lastensairaalasta kertoo, että koska kofeiini vaikuttaa negatiivisesti unirytmiin ja nukutun unen määrään sekä laatuun, häiritsee se nuoren aivojen kehitystä niiden kasvuvaiheessa.

Tutkijat varoittavatkin, että kofeiinipitoisten virvoitusjuomien nauttiminen voi hidastaa lapsen aivojen normaalia kehitystä. Tutkijat korostavat, että koska murrosikä on herkkä ja kriittinen kehitysvaihe nuoren aivoille, voivat kehityshäiriöt aivoissa johtaa pahimmillaan jopa skitsofreniaan, ahdistuneisuuteen, persoonallisuushäiriöihin ja huumeiden käyttöön.

Kriittiseksi rajaksi aivojen kehityksen kannalta tutkijat mainitsevat 300-400 milligrammaa kofeiinia, eli neljä energiajuomatölkkiä, tai neljä kahvikupillista päivässä.

Kanadan hallituksen säätelemä Health Canada-toimisto on määritellyt, että aikuinen kestää maksimissaan 400 milligrammaa kofeiinia päivässä ilman, että alkaa kärsiä sen sivuvaikutuksista, kuten ahdistuneisuudesta ja sydänongelmista. 10-vuotias sen sijaan saisi juoda päivässä korkeintaan 75 milligrammaa kofeiinia ilman, että sillä olisi negatiivisia sivuvaikutuksia terveyteen.

Lähde: Daily Mail

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat