Mainos

Julia joutui häirinnän kohteeksi – vieras 5-vuotias poika puuttui urhoollisesti tilanteeseen

Pieni poika laittoi ahdistelijalle jauhot suuhun ennen kuin häirinnän kohde ehti avata sanaisen arkkunsa.

Julia Price oli juoksulenkillä marraskuussa vuonna 2015, kun hyvin pukeutunut mies alkoi huutelemaan hänen peräänsä asiattomia kommentteja. Nainen jätti seksuaalisen häirinnän omaan arvoonsa, kunnes mies kutsui häntä erityisen rumalla sanalla.

Price oli juuri haastamassa miehen vastuuseen sanoistaan, mutta tapausta etäämmältä todistanut 5-vuotias poika ehti ensin.

– Hei. Tuo ei ole kivasti sanottu, hän ei pitänyt huutelustasi. Hän on kiva tyttö, eikä sinun pitäisi tehdä noin. En anna kenenkään sanoa ikäviä asioita muille ihmisille. Hän on kuin siskoni, ja minä suojelen häntä, lähistöllä äitinsä kanssa kävellyt poika sanoi miehelle.

Mies nolostui, keräsi itsensä ja lähti paikalta.

Tyypillistä toimintaa urhoolliselta pojalta

Julia ei ollut uskoa pikkupojan ritarillista tekoa todeksi. Hämmentynyt lenkkeilijä kiitti puolustajaansa ja tämän äitiä lapsensa mainiosta kasvattamisesta. Pojan äidin mukaan käytös on tyypillistä itsevarmalle viisivuotiaalle.

Julia kysyi vielä pojan nimeä ja lupaa halata tätä. Saatuaan luvan, Julia rutisti James-poikaa hellästi vielä kertaalleen tätä kiittäen.

– Noh, halusin vain varmistaa, ettei sydämesi mennyt rikki, sanoi James olkiaan kohottaen.

Julia kertoo olevansa kiitollinen kaikille vanhemmille, jotka kasvattavat urheita, kanssaeläjiään puolustavia pieniä enkeleitä.

***

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.