Leijonat valmistautuu tämän kevään MM-kisoihin uusvanhan päävalmentajan, Jukka Jalosen komennuksessa. Jalonen palaa Slovakiaan, jossa Leijonat juhli hänen johdollaan maailmanmestaruutta vuonna 2011. Mutta mikä on muuttunut Suomen A-maajoukkueessa, Jalosen viime syksyn paluun jälkeen?
MTV Urheilun asiantuntijan Petteri Sihvosen mukaan suurin tekijä on selkeys. Niin pelissä kuin arjessa.
Sihvosen mukaan Jalosen pelin ydin ja pohja on perustuksiltaan sama, mikä hänellä oli jo HPK:ssa ja edellisellä kerralla Leijonissa.
Tämän ”pohjan” paluu oli Sihvosen mukaan erittäin tärkeä juttu Suomen jääkiekon A-maajoukkueelle sekä koko Suomi-kiekolle.
– Tietyllä tavalla suomalainen jääkiekko luiskahti Lauri Marjamäen aikana kummalliseen tilaan. Ei oikeastaan enää tiedetty, että miten meidän pitää pelata. Ylipäätänsä keskustelu suomalaisesta jääkiekosta alkoi hapuilla, Sihvonen pohtii.
– Siksi oli äärimmäisen tärkeää koko suomalaiselle jääkiekkoilulle, että paras, tai ainakin suurimman auktoriteetin omaava valmentaja otettiin takaisin. Ja samalla otettiin suomalaisen peli-identiteetin – koko jääkiekon identiteetin tuntija ja kehittäjä ytimeen.
Jalonen toimi Leijonien päävalmentajana ensimmäisen kerran vuosien 2008-13 aikana. Välissä hän ehti muun muassa valmentaa Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen MM-kultaan.