Juhamatti Aaltonen hukkasi loistopaikan, yllättäjä toimi HIFK:n ratkaisijana – TPS:n superlupauksen Kaapo Kakon osumat laiha lohtu

HIFK tasoitti otteluvoitot, kun se voitti Lahden Pelicansin 3-2-lukemin toisessa puolivälieräottelussa Helsingissä.

IFK teki voittomaalinsa vain reilut viisi minuuttia ennen päätöserän päättymistä, kun Juho Keränen survoi maalin edustalta 3-2-voittomaalin (video alla).

(Juttu jatkuu videon alla)


Pelicansilla oli vielä noin seitsemän sekuntia ennen ottelun päättymistä huima tilaisuus tehdä tasoitusmaali, mutta Juhamatti Aaltosen laukaus viuhui puolityhjästä maalista ohi. HIFK:n pelaaja sai tosin mailansa Aaltosen laukauksen tielle.

Kolmas erä oli muutenkin mielenkiintoinen, kun IFK meni erän alkuvaiheilla 2-1-johtoon hyvin erikoisella maalilla. Pelicans nousi kuitenkin tasoihin Jesse Saarisen upealla osumalla.

IFK:n ensimmäisen maalin viimeisteli Joonas Rask. Saarinen teki Pelicansin molemmat osumat.

HPK voitti TPS:n

HPK otti toisen kiinnityksen välieräpaikkaan, kun se kukisti Turun Palloseuran 5-3-lukemin Hämeenlinnassa.

HPK johtaa joukkueiden välistä puolivälieräsarjaa otteluvoitoin 2-0. TPS:n superlupaus Kaapo Kakko teki kaksi maalia.

HPK meni avauserässä 2-0-johtoon, kun Eetu Tuulola ja Otto Paajanen onnistuivat maalinteossa.

Hämeenlinnalaiset lisäsivät johdon 3-0:aan toisessa erässä, mutta TPS:n superlupaus Kakko onnistui tekemään 1-3-kavennusmaalin.

Päätöserässä Oula Palve teki TPS:n 2-3-kavennusmaalin, mutta Paajanen teki tyhjään maaliin 4-2-lukemat.

Kakko teki vielä 3-4-kavennusmaalin, mutta Robert Leino viimeisteli tyhjään maaliin loppulukemiksi 5-3.

 

Lue myös:

    Uusimmat