HIFK hurjasteli Vaasassa, TPS romahti Turussa – Tapparan tähtihyökkääjälle hattutemppu, kirvesrinnat murskasi KalPan

Helsingin IFK otti toisen voittonsa putkeen, kun se voitti Sportin 8-3-lukemin jääkiekon SM-liigassa Vaasassa.

Ottelun puhuttavimmat tilanteet olivat Joonas Järvisen taklaus Emil Erholtziin sekä Johan Motinin suihkukomennukseen johtanut niitti.

Molempien taklausten jälkeen molempien joukkueiden valmentajat kävivät kuumina ottelun tuomaristolle.

HIFK teki avauserään kolme maalia ja johti ottelua 3-1-lukemin, kun Ville Varakas, Sebastian Dyk ja Teemu Tallberg onnistuivat maalinteossa.

Turunen, Tallberg sekä Aleksi Laakso lisäsivät HIFK:n johdon toisessa erässä jo 6-2:een. Päätöserässä Sportin Erholtz viimeisteli uransa ensimmäisen maalin SM-liigassa ja toi Sportin kolmen maalin päähän.

HIFK:n Rony Ahonen ja Dyk tekivät kuitenkin vielä loppulukemiksi 8-3.

TPS:n synkkä alkukausi sai jatkoa, kun SaiPa nousi kahden maalin takaa 3-2-voittoon.

Tappio merkitsi sitä, että turkulaisseura on voittanut vain yhden edellisistä kymmenestä ottelustaan.

TPS pääsi pelaamaan viisi minuuttia ylivoimalla toisen erän alussa SaiPan John Perssonin suihkukomennuksen ansiosta.

TPS menikin 2-0-johtoon ylivoimansa aikana, kun Lauri Pajuniemi ja Simon Suoranta onnistuivat maalinteossa.

SaiPan Joni Nikko toi joukkueensa maalin päähän vielä erän aikana ja päätöserässä Teemu Ramstedt sekä Tomas Zaborsky ratkaisivat osumillaan SaiPalle 3-2-voiton.

Tappara murskasi KalPan

Tampereen Tappara haki kolme pistettä Kuopiosta, kun se voitti KalPan 6-2-lukemin.

Tapparan hahmo oli Tyler Morley, joka iski kolme maalia KalPan verkkoon. Ottelun maalit syntyivät vasta päätöserässä.

KalPa meni 1-0-johtoon Balazs Sebokin osumalla, mutta Tappara teki sen jälkeen tukun maaleja. Ensin osui Morley, sitten Niko Ojamäki toi Tapparan 2-2-tasatilanteeseen ja reilut kymmenen sekuntia Ojamäen maalista, Olavi Vauhkonen laukoi kirvesrinnat 3-2-johtoon.

Vauhkosen osuman jälkeen Morley teki vielä kaksi ja Veli-Matti Vittasmäki yhden maalin alivoimalla. KalPan Alexander Ruuttu kaunisteli vielä loppulukemiksi 2-6.

Lue myös:

    Uusimmat