Joulurauha unohtui jo – poliisilla kiirettä pahoinpitelyjen ja rattijuoppojen kanssa

Poliisia ovat jouluyön aikana työllistäneet pääasiassa rattijuopot, pahoinpitelyt ja perheväkivaltakeikat.

Lounais-Suomen poliisista kerrotaan, että Turun seudulla joulurauha oli kaukana. Hälytyksiä poliisille tuli Lounais-Suomessa saman verran kuin tavallisena viikonloppuna.   

Myös Itä-Uudenmaan poliisi kertoo, että yö on ollut melko kiireinen.

Helsingin poliisin mukaan yö on sujunut rauhallisesti ja hälytyksiä on ollut vähemmän kuin tavallisena viikonloppuna. Helsingin poliisin mukaan jouluyö sujui suunnilleen samalla tavalla kuin viime vuonna.

Hämeen poliisista kerrotaan, että jouluyö on sujunut suhteellisen rauhallisesti, mutta joulurauha on silti rikkoontunut useaan kertaan.

Hämeen poliisin mukaan yöllä on ollut useampia nujakoita ravintoloiden sulkemisajan jälkeen. Säilöön otettiin kymmenisen henkilöä juopumuksen tai häiriökäyttäytymisen takia. Lisäksi yksityisasunnoissa on tapahtunut erilaisia pahoinpitelyitä.


Lue myös:

    Uusimmat